Nova Scotia – Atlanttisen Kanadan parhautta

by Annika

Olen jo pitkän aikaa haaveillut road tripistä ruska-aikaan, mutta jo monena vuonna se on jäänyt tekemättä. Olin mielessäni kuvitellut, että ihastelisin vaihtuvien lehtien värejä Mainessa tai jossain New Englandin alueella Yhdysvalloissa eikä Nova Scotian provinssi tullut mieleenikään ruska-ajan kohteena. Voi olisipa saanut olla mielessä! Luulin, että olin lokakuun puolivälissä jo myöhässä ruskan suhteen, mutta mitä vielä, saavuin juuri parhaimpaan aikaan.

Vaikka tämä reissu ei nyt aivan virallisesti road trip ollut, tuli silti ajettua yli 1300km. Halifaxista kun ajelee Cape Bretonin saaren pohjoisimpaan kolkkaan, niin kilometrejä kertyy aika reilusti kuuden tunnin ajon aikana ja paikan päälläkin tuli tietysti ajettua aika paljon. Olin aika tyytyväinen, etten ollut yksin liikenteessä! Maisemat olivat sanalla sanoen upeat, ehdottomasti parhaat näkemäni road trip maisemat.

Cabot Trail

Nova Scotian provinssi sijaitsee siis aivan itäisessä Kanadassa, aivan Atlantin valtameren rannalla. Cape Breton on provinssin pohjoisosassa oleva saari, joka on yhdistetty sillalla mantereeseen. Ohitimme muuten matkalla Halifaxista pohjoiseen paikan, joka on pohjoisnavan ja päiväntasaajan puolivälissä -Siinäpä teille koordinaatteja provinssin sijainnista! Nova Scotialla ja etenkin Cape Bretonilla on vankka skotlantilainen ja kelttiläinen kulttuuriperimä, joka tulee esille muuallakin kuin skotlantilaisissa sukunimissä.

 

Fall
Etenkin maisemat Cape Bretonilla olivat välillä aivan uskomattoman samanlaisia kuin Skotlannissa! Toinen majoituspaikkamme oli skotlantilaiseen tyyliin sisustettu vanha kartano 1800-luvulta ja oli kyllä ihan sellainen olo, kuin olisin ollut takaisin Euroopassa. Tämän reissun majoituspaikat olivat bed&breakfast-paikkoja ja varsin hurmaavia sellaisia. Toisessa paikassa oli aivan ihana ja oikea takka huoneessa- mitä luksusta! Tahdon kyllä takan omaan asuntooni joskus, se oli aivan parhautta. Mutta katsokaapa näitä kuvia, tuleeko jollain muullakin Skotlanti mieleen?

White Point view

Oon tällä hetkellä vielä Halifaxissa ja huomenna lennän kotiin (ja samantien töihin!), joten tässä ihan pikainen katsaus reissuun ja lisää on tulossa!

Saattaisit tykätä myös näistä

9 comments

Sofia / Liikkeellä October 15, 2014 - 3:04 am

Aivan upeita kuvia! Varsinkin tuo ensimmäinen, missä tie näkyy kiemurtelevan tuolla kallioilla 🙂 Ja mulla tulee kans Skotlanti mieleen, vaikka ruska siellä onkin niin näyttää varsin vehreältä yleisesti.

Reply
Annika October 15, 2014 - 6:18 pm

Kiitos Sofia! Joo tuo ruska-aika ei ihan Skotlantiin passaa, siellä kun ei juuri puita ole… Mutta muuten nuo rannikkomaisemat muistuttaa kovasti Skotteja mielestäni 🙂 Joka paikassa oli myös skotlantilaisia paikannimiä, joita oli hauska bongailla.

Reply
Laura/My post-University life October 15, 2014 - 4:59 am

Ihan mielettömät maisemat kyllä! Ja totta, nää kuvat voisivat hyvin olla esim. Isle of Skyelta! Innolla odottelen lisää matkakertomuksia täältä!

Reply
Annika October 15, 2014 - 6:19 pm

Mä olen aina halunnut käydä Skyella! En tiedä miksei sinne tullut siellä asuessa mentyä…Argh. Mutta Skotlannin rannikko- ja saaristomaisemat tuli kyllä mieleen kovasti täällä! Aksenttia ei sentään kuulunut, valitettavasti 😀

Reply
Marimente October 16, 2014 - 1:49 pm

No voihan mitä maisemia ja ruskan värejä! Vähän aikaa kerkesin jo miettiä että yksinkö sait ajella tuon 1300 km mutta ei sentään 🙂 Ja takka omassa asunnossa ois aivan ihana, etenkin kun asustaa näissä kylmissä maissa!

Reply
Annika October 16, 2014 - 2:08 pm

No en sentään yksin joutunut ajeleen, vaikka alunperin se oli kyllä suunnitelma!

Reply
Milla - Pingviinimatkat October 21, 2014 - 12:07 pm

Upeat on maisemat! Ja kyllä road trippailu ruskan aikaan kelpaakin 🙂

Reply
Annika October 22, 2014 - 8:11 pm

Ruska-aika on just parasta aikaa road trippailuun! Etenkin tuolla kun oli niin paljon metsää. Suosittelen 🙂

Reply
Ottawa – Vancouver road trip & Kanadan eri provinssit | Tarinoita Maailmalta July 21, 2017 - 6:44 pm

[…] puolesta, että! Parisen vuotta sitten reissasin upeissa maisemissa Kanadan itärannikolla Nova Skotiassa ja nyt road tripillä Ottawasta Vancouveriin tuli nähtyä miltä Kanadan eri provinssit […]

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.