Askel kanadalaisuuteen: Ajokortti

Pahoittelut hetkellisestä radiohiljaisuudesta! Olen ollut stressaantunut, tuskaantunut ja huojunut huikean itseluottamuksen ja syvän epätoivon välillä. Syynä tähän on ollut niinkin yksinkertainen asia, kuin autolla ajaminen. Kyllä juu, ajokorttihan on ollut sen 10 vuotta jo, mutta Kanadassa se ei pelkästään riitä paikallaisen ajokortin hankintaan vaan tässä piti mennä lähestulkoon takaisin autokouluun.

Aloitetaanpa ihan alusta, eli siitä miksi edes tarvitsen koko ajokortin, kun en edelleenkään omista autoa enkä ole ikävä kyllä ostoaikeissakaan. Nyt kun työnkuvani vaihtui vähän liikkuvampaan rooliin, sisältää se myös autoilua. Vaikka suomalainen kortti löytyy, ei sillä saa Ontariossa ajaa kuin 60 päivää maahan saapumisen jälkeen ja noh, minä olen ollut täällä jo reilun 1000 päivää, eli ei aivan mahtaisi mennä poliisisedälle läpi. Kansainvälinenkään ajokortti ei kelpaa kuin tuon 60 päivää, joten oli vaihtoehdot vähissä.

Loogisuuden irvikuva on muuten se, että esimerkiksi Australialaisen tai brittiläisen ajokortin haltijat saavat vaihtaa ajokorttinsa kanadalaiseen ilman mitään tietotestejä tai koeajoja. Huomautettakoon tähän väliin, että edellä mainituissa maissa ajetaan täältä katsottuna väärällä puolen tietä eikä kummassakaan maassa tarvitse osata talviajoa. Suomalaiset, me lumipyryssä, pakkasessa ja pimeydessä ajamaan oppineet rallikansan perilliset emme suinkaan saa kanadalaista ajokorttia suomalaista 50 vuotta voimassa olevaa korttia vilauttamalla, vaan täytyy mennä testien kautta.

Tähän liittyy monta eri skenaariota riippuen siitä kauanko kortti on ollut voimassa ja niin edelleen, mutta minä pääsin onneksi nopeimman kautta. Ensin piti tehdä kirjallinen testi, olikohan siinä nyt 40 kysymystä ja ne oli ihan perusjuttuja; liikennemerkkejä ja ajamisen sääntöjä. Suurin osa tietysti oli samanlaisia kuin Suomessa, mutta tässä vaiheessa voin tunnustaa, että jokunen liikennemerkki oli ehkä unohtunut. Tosiasiahan on se, että vaikka minulla on ollut ajokortti 10 vuotta, olen asunut niistä 7 ulkomailla autottomana ja näin ollen ajanut hyvällä tuurilla kaksi kertaa vuodessa noiden vuosien aikana…minun pienessä liikennevalottomasa kotikaupungissa tietenkin. Oulu oli eiliseen asti huikein ajokokemukseni, siellähän on ainakin kaksi kaistaa samaan suuntaan ja liikennevalojakin joka kulmalla!

Kirjallinen koe meni läpi kahdella virheellä, molemmat liittyivät paikalliseen ajokorttikäytäntöön eli esimerikiksi montako alle 19-vuotiasta alle 21 vuotias G1 tai G2 luvan haltija saa kuljettaa aamu kahden ja kuuden välillä. No pirustako minä tiedän? Enkä tiennytkään, mutta eipä se haitannut. Hyvin muistin kuitenkin, että vilkut päällä olevien koulubussien eteen ja taakse pitää pysähtyä, oikealta saa ohittaa kun on monta kaistaa samaan suuntaan ja että punaisista valoista saa kääntyä oikealle, ellei niin ole erikseen kielletty.

Seuraavaksi oli vuorossa sitten se ajokoe. Sain skipata yhden kaupunkiajoa mittaavan ajokokeen, minkä kanadalaiset joutuvat tekemään korttia hankkiessaan. Kanadalaisen ajokortin hankkiminen alusta asti vie muuten vähintään 20 kuukautta, aivan käsittämätöntä! Ja autokoulu on täysin vapaaehtoinen juttu, on aivan hyväksyttävää, että joku (vanhempi, naapuri, joku tuttu) jolla on ollut ajokortti yli 4 vuotta opettaa 16-vuotiaan teinin ajamaan autoa. Pakollisista teoriatunneista ei ole täällä kuultukaan! Mutta siis takaisin aiheeseen, sain siis lähteä suoriltaan tekemään lopullista ajokoetta, jossa mitataan lähinnä maantieajoa, kaistojen vaihteluja ja sen sellaisia.

Tästäkös se stressin pukkasi! Ensimmäinen ongelma oli yksinkertainen: minulla ei ole autoa. Ajokokeen järjestävä Drive Test Centre ei tarjoa autoa kokelaille. Mietin, että no jospa vuokraan auton, mutta sitten tuli eteen ongelma #2: Kirjallisen testin maanantaina suoritettuani sain G1-ajokortin, joka antaa luvan ajaa autoa, mutta ei yksin vaan ainoastaan jonkun kanssa. En voisi siis yksin ajaa testikeskukseen vuokra-autollani. Pahus. Looginen ratkaisu olisi tietysti parempi puoliskoni Adam, joka onkin itse asiassa opettanut montaakin kokelasta ajamaan, mutta senpä piti olla kokeessa yliopistolla samaan aikaan testini kanssa. Argh!

Seuraavaksi suosin Vuosi Kanadassa-blogin Maarian vinkkaamaa keinoa ja otin yhteyttä yhteen paikalliseen ajokouluun. Tiistai-iltapäivänä oli aika tiukilla löytää ketään, joka olisi ollut vapaana torstai-aamuksi kuskaamaan minut testikeskukseen ja lainaamaan autoansa, mutta halleluja tai siis allah sentään kun löysinkin pakistanilaisen Aswanin (naishenkilö muuten, luulin ihan että kyseessä oli mies jostain syystä), jolla ei ollut vielä oppilasta torstai-aamuksi. Autokoulut toimivat täällä aivan täysin erilaisella periaatteella kuin Suomessa, mutta en mene siihen sen tarkemmin, vaan vakuutan että kaikki hoitui ihan laillisesti ja paikallisittain normaalilla kaavalla. Aswan lupautui testipäivän opettajakseni ja koska ajotestini oli oli 9:35 sovittiin, että hän tulee hakemaan minut aamu kahdeksalta testipäivänä, sillä $125 hintaan kuului tunnin mittainen ajotunti + auton laina testiin. Tiistai-iltana vielä yhdeksän aikaan juteltiin Aswanin kanssa puhelimessa, että josko kuitenkin olisi hyvä ottaa yksi lisäajotunti, kun viime ajokerrasta on aikaa (en tosin tätä sanonut). No ok, miten olisi 7:30 keskiviikkoaamuna? Öö..ok. Kerrankos sitä herää kukonlaulun aikaan autoilemaan.

Keskiviikkoaamu koitti, arabiankielinen musiikki pauhasi ja Aswan selitti kaiken mahdollisen tulevasta kokeesta samalla kun minä koetin muistaa miten autolla ajetaankaan. Kaistojakin oli enemmän kuin yksi per suunta, mihin olin tottunut Suomessa. Tunnin jälkeen olin kiitollinen, että olin ottanut ajotunnin, mutta epävarma siitä mikä itse testin tulos olisi, Aswanilla kun oli huomautettavaa aika monesti. Ja voin muuten sanoa, ettei sen huomautukset olleet mitenkään hienovaraisia. Enemmänkin tyyliin “NO NO NO, why you do that! Not like that! Now watch where you’re going…”

Se hyvä puoli Aswanista (ja netin keskustelupalstoista) oli, että tiesin 95% varmuudella mikä tulisi olemaan ajokokeen reitti. Google Mapsin avulla kävin reittiä läpi klikkaus klikkaukselta, kunnes se alkoi tuntua tutulta. Torstai-aamuna ajoimme Aswanin kanssa reitin läpi kaksi kertaa ja lopulta tuntui, että ehkä se tästä kuitenkin sujuu, kunhan muistan olla ajamatta liian nopeasti, liian hitaasti ja katsoa peileihin joka viides sekunti. Ajokokeen testaaja oli lyhytsanainen mies, eikä koko matkan aikana juteltu muuta kuin “when it is safe to do so, switch lanes to the left and then back to the right”, “at the end of the road, turn right” ja niin edelleen. Jännittihän se, mutta lopputulos oli että läpi meni! Mahtui siihen sekaan virheitäkin, mutta ei mitään vakavaa. Liian hitaasti mukamas käännyin punaisista valoista oikealle (vihreän valon odottaminen olisi tiennyt hylkäystä). Tuntui jotenkin väärältä, eihän Suomessa saa kääntyä punaisista oikealle? Niin harvoin olen kyllä edes liikennevaloissa ajanut aiemmin, että en menisi varmaksi sanomaan!

Eli stressivoittoinen viikko ja vähän reilu on takana, luojan kiitos se on nyt tämäkin prosessi ohitse ja taas olen yhden askeleen lähempänä kanadalaistumista. Ja nyt tiedätte tekin kanadalaisen autoilun saloja, tulihan tuossa näköjään aika pitkäksi runoiltua! Kertokaapas te vuorostaan, ajatteko ulkomailla reissatessa autoa vai jätättekö suosiolla autoilun muille?

Niin ja kuvina viime viikkojen syksyn merkkejä! Lämpötilat on takaisin 20 asteen tienoilla ja reilusti ylikin, mutta niin se vaan syksy tulee tännekin.