Miten meni muutos miljoonakaupungista pikkukylään? Takana on nyt noin kuukausi uudessa kotikaupungissa asumista – paitsi ettei Squamish edes ole kaupunki. Ei ihan nyt kyläkään 20,000 asukkaalla ole, eli olisko se sitten kunta? Joka tapauksessa muutos on aika dramaattinen miljoonan asukkaan Ottawaan verrattuna!

Squamish on yhtään liioittelematta yksi kauneimmista pikkukaupungeista, joita olen nähnyt. Kanadan road tripillä ajoimme mm. Albertassa Canmoren ja Banffin kylien läpi, jotka ovat paljon turistisempia ja varakkaampia paikkoja, mutta maisemat eivät näissäkään paikoissa vetäneet vertoja Squamishille.
Untitled

Mikä ihmeen Squamish?

Jos et ole koskaan kuullutkaan Whistlerin ja Vancouverin puoliväliin sijoittuvasta kaupungista nimeltä Squamish, niin ei ihmekään. Tämä oli vuosikymmeniä vähän kulahtanut “logging town” eli puuteollisuuskylä, jonne ei juuri kaivattu turisteja. Niille ei ollut palveluita ja Squamish oli maisemistaan huolimatta pienen piirin juttu, jonka ainoat turistit olivat lähinnä bensa-asemalle pysähtyviä Whistleriin matkaajia.

Vancouverin 2010 olympialaiset kuitenkin vaihtoivat tämänkin pikkupaikan tulevaisuuden, sillä Whistlerin ja Vancouverin välille kunnostettiin yksi Kanadan upeimpia maanteitä, Sea to Sky Highway. Nimi ei ole lainkaan tuulesta temmattu, sillä tämä tie kulkee vuorien ja meren (no, salmen) välissä ja lähtee Vancouverista eli Tyynenemeren rannalta päättyen Whistlerin vuorille.

Ja Squamish on juuri siinä välissä. Helppo ohittaa melkein huomaamatta, mutta nyt sana on kiirinyt tästäkin paikasta ja matkailu on kasvanut hurjasti.

Untitled

Mitä täällä sitten oikein on?

Vuoria -ja ne ovat lähellä! Esimerkiksi tunnetuimmissa Whistlerissä ja Banffissa on myös vuoria, mutta ne ovat vähän siinä taustalla. Täällä matalammat vuoret nousevat aivan kaupungin sivusta ylös ja niiden takana kohoaa lumihuippuiset vuoret vielä korkeammalle. Huomautettakoon tähän väliin, että Ottawan korkein huippu on huikeat 300m ja sekin on noin 15km keskustasta. Vuoria täällä näkyy pohjoiseen, itään ja länteen kun taas etelään päin aukenee Howe Sound salmi, joka on myös Pohjois-Amerikan eteläisin vuono.

Nykyään matkailu on jotain, johon täällä panostetaan sloganilla “Squamish – the Outdoor Recreation Capital of Canada” eli Kanadan ulkoilupääkaupunki. Olen myös nähnyt sloganin “Hardwired for adventure“, mikä on ihan osuva sekin. Ja onhan täällä mahdollisuuksia vaikka mihin! Squamish on kiipeilijöiden suosikki ja samoin maastopyöräilyyn täällä on tosi hyvät puitteet -ja sen huomaa kyllä maastopyörien määrästä autojen pyörätelineissä!

Squamishissa on melkein aina tuulista ja sen myötä erilaiset tuulilajit kuten varjoliito tai kite surfing tai ihan vain veneelläkin purjehdus – Squamishin satamassa on ehkä lähemmäs satakunta venettä- ovat suosittuja. Enkä edes vielä maininnut patikointia! Täällä on lukematon määrä polkuja, joista monet alkavat ihan kaupungin läheltä. Täällä ei siis juuri tarvitse miettiä mitä sitä viikonloppuna tekisi.

Koirien ja parikymppisten pikkukaupunki

Yksi ensimmäisistä asioista jonka täällä huomasin, oli se kuinka nuorta porukkaa täällä on. Tähän vaikuttaa mm. monet van life nomadit, eli pakettiautoissa asuvat parikymppiset, joista suuri osa tulee tänne ulkoilumahdollisuuksien vuoksi. Muutaman pakussa asuvan kanssa olen jutellut ja aina siellä on maastopyörää tai kiipeilytarvikkeita mukana 😀

Täällä on myös aika suuri määrä working holiday-viisumilla tulleita australialaisia ja aussiaksenttia täällä ei tarvitse kauaa hakea. Ja sitten on nuoria ammattilaisia tai perheitä, jotka ovat paenneet Vancouverin päätähuimaavia vuokria ja asuvat täällä käyden Vancouverissa tai Whistlerissä töissä. Tämän myötä tosin Squamishinkin vuokrat ovat hurjan kalliita sen kokoon nähden – me esimerkiksi maksamme täällä enemmän pienemmästä paikasta, kuin keskeisessä Ottawan naapurustossa.

Ja sitten on ne koirat – niitä on joka puolella! Toki koirat sopivat hyvin yhteen tällaisen aktiivisen ulkoilukaupungin kanssa, mutta silti niitä on silmiinpistävän paljon. Yritin saada Nisua päivähoitoon (Adam on taas lähdössä pohjoiseen parin viikon päästä, hah) niin ne ovat niin täynnä, että seuraava ns. testiaika / tutustumismahdollisuus oli melkein kuukauden päässä.

Squamish kaupunki

TV:stä tuttu

Muistaako joku vuosia sitten telkkarissa olleen sarjan Miehiä Puissa, englanniksi Men in Trees? Siinä new yorkilainen parisuhdeterapeutti meni vierailemaan alaskalaisessa pikkukaupungissa, jossa oli huikea määrä miehiä naisten määrään nähden ja se päähenkilö taisi jäädä sinne asumaan jonkin kriisin keskellä. Jos muistat tämän, niin se on lähes kokonaan filmattu täällä Squamishissa!

Pari viime viikkoa täällä filmattiin tänä syksynä tulevaa Ghost Wars tv-sarjaa, joka myöskin perustuu tapahtumiin “alaskalaisessa pikkukaupungissa”. Osa siitä filmattiin aivan asuntoni edessä ja eräänä aamuna työmatkalla vastaan tuli kyltti, jossa varoiteltiin käynnissäolevasta väkivaltaisen materiaalin kuvaamisesta.

En nähnyt itse filmausta, mutta töistä kotiin palatessa kuvauspaikalla oli jäljellä vain bussipysäkki, jonka lasiin oli ammuttu iso reikä ja paljon “verta” pitkin lasia. Samoin sain silmiä hieraista kun katsoin olkkarin ikkunasta ulos ja läheisen kouluviraston lipputangossa liehui Yhdysvaltojen lippu – Paljastui, että Squamishin kouluvirasto olikin hetkellisesti alaskalaisen “Port Mooren” poliisiasema.

Squamish view

Pienestä koostaan huolimatta Squamish on aika tapahtumarikas paikka, ainakin näin kesällä. Joka viikonloppu on ollut jonkinlaista tapahtumaa ja koska tämä on yhden pääkadun kaupunki, kaikki tapahtuu tällä kadulla, joka on aivan asuntoni edessä.

Nyt kirjoittamishetkellä meneillään on Squamish Days ja sänkykisa, jossa osallistujat ovat kyhänneet renkaat sänkyyn ja tiimit kisaavat siitä kuka on nopein 😀 Nisu seuraa tätä suurella mielenkiinnolla parvekkeelta. Viime viikonloppuna oli Kaunotar ja Hirviö- leffan ulkoilmanäytös ja kiipeilyfestivaali.

Viikonloppuisinkaan harvemmin pääsee työkavereista eroon, sillä aina niitä tulee ainakin pari vastaan parinkymmenen hengen toimistolta. Ei sillä, että niistä eroon pitäisi päästäkään, mukavaa sakkia ovat 🙂 Etukäteen vähän huolehdin, että mitenhän vegeruokavaliolla pärjää täällä ulkonasyömisen suhteen, mutta aivan turhaan. Tämä on niin hipsteri mesta, että vegaanille löytyy evästä useasta paikasta ja onpa täällä ihan kokonaan vegaani ravintolakin.

Täytyy sanoa, että pikkukylän kasvattina voin tuumata olevani vallan tyytyväinen asuessani taas pikkupaikassa! Onneksi Vancouver ei kuitenkaan ole kovin kaukana, jos tulee suurkaupungin menoa ikävä.

Mitäs tuumaatte uudesta kotipaikastani? 🙂

Saattaisit tykätä myös näistä

14 comments

Piia August 4, 2017 - 10:29 pm

Hello! Löysin vastikään blogisi ja oli hauska huomata heti tutun näköinen paikka, Squamish! Tosin mekin ajoimme vain sen läpi matkalla Whistleriin, mutta pakkohan se oli pysähtyä kuvaamaan tuota kylän taustalla olevaa upeaa vuorta! ? Kiva lukea sun elämästä siellä! Terkkuja rajan eteläpuolelta!

Reply
Annika August 4, 2017 - 10:38 pm

Moikka Piia, kiitos kommentista! Olipa hauska, että on melkein tuttu paikka – Pysähdypä ensi kerralla ihan asiasta tehden pidemmäksi aikaa 😀

Reply
Yksis August 4, 2017 - 10:40 pm

Tervetuloa melkein naapuriin! Terveisiä Redmondista Washingtonista 🙂

Reply
Annika August 4, 2017 - 10:41 pm

No kas, kiitos kommentista “naapuri” 🙂

Reply
Marimente August 4, 2017 - 10:59 pm

Aivan ihanan näköistä teiän uusilla huudeilla! 🙂 Ja sänkykisa… 😀 Kanadalaiset kyllä keksii aihetta erilaisiin vauhdikkaisiin tapahtumiin – tuosta tuli mieleen myös se jään päällä soutamiskisa!

Reply
Annika August 4, 2017 - 11:00 pm

No äläpä muuta sano, täällä ei kyllä ole mielikuvituksen puutetta kisojen suhteen…:D Tosin samaisen sänkykisan olen nähnyt järjestettävän jäälläkin Ottawassa 😀

Reply
Sunna August 5, 2017 - 4:10 am

Aivan ihana! Vietin keväällä pari kuukautta Ottawassa, ja kyllä Squamish taitaisi kelvata tässä elämäntilanteessa paremmin (parikymppinen outdoormimmi). Mielelläni kuulisin myös siitä, millaisia hommia tuolla painatte – ja vuorijuttuja! Niin hienoa 🙂 Toivottavasti viihdytte!

Reply
Annika August 5, 2017 - 12:24 pm

Ottawa keväällä on sekin kyllä aika ihana! Mutta joo, jos outdoor hommat kiinnosta, niin Squamish peittoaa Ottawan kyllä sata nolla 😀
Me ei olla edes vuorille juuri päästy vielä, nyt pari viime viikonloppua on ollut niin huono ilmanlaatu metsäpalojen takia, ettei sais tehdä mitään missä voi kovin hengästyä :/ Ja jossain välissä toivon kertovani vähän työjutuistakin lisää!

Reply
Päivi August 5, 2017 - 4:12 am

Törmäsin blogiisi sattumalta ja mikä iloinen löytö se olikaan! Olen pidempään etsiskellyt suomalaisten kanadassa asuvien blogeja sillä itselläkin tekisi sinne kulmille mieli ja kaikki taustatieto on tervetullutta. Muuttoprosessi sinne ei ole kovin yksinkertainen, varsinkaan oman ammattini osalta (hoitsu) joten kaikki tieto mikä auttaa vähän pohtimaan lähdenkö ruljanssiin vai en on hyväksi. Ja ehdotonta plussaa on upeat kuvat, sisäpiirijutut ja äärettömän hyvin ja sujavasti kirjoitettu blogi – Kiitos!

Reply
Annika August 5, 2017 - 12:26 pm

Moikka Päivi, olipa kiva kuulla. Ja oikein hauskaa, että sinäkin suunnittelet tänne muuttamista! Yksinkertaista tänne muutto ei ikävä kyllä ole ja hoitaja ammattina on haastava kuulemani mukaan (siis saada tarvittavat luvat jne). Kannattaa varmaan ensin valita provinssi ja katsella, miten siellä toimii hoitajakuviot, koska käsittääkseni ne on hyvinkin erilaisia provinssien välillä.

Reply
Emilia August 17, 2017 - 10:35 pm

Moi!

kysymys ei liity tähän postaukseen, mutta olen lähdössä puoleksi vuodeksi Kanadaan vaihtoon. Onko sinulla mitään vinkkejä puhelinliittymän suhteen, pitäisikö hankkia paikallinen liittymä/prepaid tms.? Olen ihan avuton tällaisten juttujen kanssa ja siksi kyselen. 😀

Reply
Annika August 18, 2017 - 7:51 am

Moikka Emilia! Kiva kuulla, että Kanada kutsuu pian. Ensinnä sanon, että Kanada on puhelinliittymien osalta yksi kalleimmista maista 😛 Kannattaa varmasti hankkia silti paikallinen liittymä, koska muuten tulee aika kalliiksi käyttää suomalaista puhelinta täällä. Prepaid littymiä on kuitenkin saatavilla, tsekkaa esim. Virgin Mobile, Fido, Rogers, Bell, Telus… Niitä riittää 😀 Varoituksen sana tosin, Telus, Rogers ja Bell on noista kalleimmat eli kannattaa kokeilla muita ensin parempien hintojen toivossa.

Reply
Alaska,Vancouver ja Havaiji -matkan valmisteluja, 2 risteilyn matka September 2, 2017 - 2:08 am

[…] työkuvionsa eivät anna siihen myötä, niin onhan meillä kuitenkin käytettävissä hänen juttunsa Squamishista, jossa pyrimme myös […]

Reply
Squamish Vancouverin ja Whistlerin puolivälissä - mainio retkikohde October 30, 2017 - 2:26 am

[…] Squamishiin tutustuin ensimmäisen kerran sen myötä, että matkabloggaajakolleegamme Annika, joka kirjoittaa Tarinoita maailmalla -blogia muutti viime kesäni Kanadan itärannikolta juuri Squamishin kylään. Oikeasta elämästä, ei siis turistin elämästä, Squamishissa voit halutessasi lukea Annikan jutusta. […]

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.