Kiitosta & Lahjontaa

by Annika

Heissan taas kaikille! Ottakaahan mukava asento, taputtakaa itseänne olkapäälle ja valmistautukaa vastaanottamaan kiitosta. Halusin nimittäin kiittää teitä lukijoita, kun seurailette meikäläisen edesottamuksia maailmalta ja piristätte aina päivää kommenteilla ja maileilla! Tosi kiva tietää, etten ihan vain itsekseni täällä höpöttele vaan blogin tilastojen mukaan teidän lukumäärää voi laskea jo useissa tuhansissa kuukausittain, mikä on muuten aika hurjaa!

Tämähän siis jo yksistään saa hyvälle mielelle, mutta kaiken lisäksi on melkein jo marraskuun loppu eli toisin sanottuna joulu. Tiedän, tiedän, joillekin on edelleen liian aikaista puhua joulusta, mutta elä vielä klikkaa pois täältä, lupaan ettei tämä (kovin) jouluiseksi mene. Jouluun kuuluu perinteisesti lahjojen antaminen ja vaikka vähän vastustankin sitä kamalaa hössötystä ja tavaramäärän kasvattamista, niin silti niitä tulee joka vuosi laitettua. Tänä vuonna halusin jakaa vielä tavallistakin enemmänkin (joulu)iloa ja samalla kiittää teitä ihania lukijoita.

Arvonta

Kyllä vain, luvassa on arvonta! Olen tässä viime viikkoina hamstrannut kaikkea kanadalaista, ja tietysti vuodenajan huomioonottaen, myös talvista tavaraa. Työpaikkani vieressä on joka päivä paikallisalueen myyjiä myymässä tuotoaan, joten samalla tuli tuettua pienyrittäjiäkin vähäsen. Lisäksi koetin miettiä mikä on perinteistä kanadalaista, jotain sellaista mitä voisin vaikka viedä tuliaisiksi jollekin. Tämä paketti onkin aika sekalainen kokoelma, josta löytyy muun muassa québeciläistä vaahterasiirappia (kuka olisi arvannut!), vaahterasokerikarkkeja, Niagaran alueen jääviiniä (ice wine), lämpimät Kanada-teemaiset lapaset talven lämmikkeeksi ja muutamia muita pikkujuttuja. Eli siis lyhyesti tiivistettynä; kanadalainen yllätys/selviytymispakkaus talveen!

Maple syrup2

Meinasin pitää osallistumisen ihan simppelinä, enkä järkätä mitään varsinaista ‘kuka vastaa parhaiten’-kilpailua. Arvostan kuitenkin suuresti, jos seurailette myös sosiaalisessa mediassa; Facebookissa, Instagramissa (mun instakuvat on nyt muuten ihan Nisua, hups!) tai Twitterissä, mutta tällä ei ole arvonnan voittajan kannalta mitään väliä, sillä arvon voittajan sattumanvaraisesti wordpresss sovelluksen avulla.

Syy miksi ehdotan ja kannustan kaikkia teitä seurailemaan sosiaalisessa mediassa ei ole siinä, että haluan ‘seuraajanumeroni’ olevan mahdollisimman suuri, kuten voisi äkkiseltään ajatella. Syy miksi tykkään esimerkiksi just Facebookista on se, että jos tykkäät jostain postauksestani Facebookissa, ehkäpä joku kavereistasi näkee tämän seinälläsi ja hänkin päätyy blogiani kurkkaamaan ja näin olen tavoittanut uuden lukijan, joka ei muuten ehkä olisi tiennyt mitään koko blogista. Taannoinen Nisun esittelypostaus levisi Facebookissa kuin kulovalkea verrattuna muihin postauksiin, sillä siihen klikkailtiin kovasti tykkäyksiä ja pian sen postauksen olikin (facebookissa) nähnyt melkein 500 ihmistä, vaikka varsinaisia blogista tykänneitä on vain viidesosa tuosta. Aina on ilo saada uusia lukijoita blogille ja levittää reissaamisen ja ulkomailla asumisen (ja Nisun) ilosanomaa 🙂

ice wine2

Tämäpä meni nyt ihan jaaritteluksi. Arvonnan voittaja valitaan siis ihan summanmutkikassa alla olevista kommenteista, joten hihkaiskaa siellä jos haluatte mukaan arvontaan ja kertokaa vaikka parhaat talvesta selviytymisvinkkinne, jos tulee jotain mieleen! Niin ja laitetaan arvonnan päättymispäivä vaikkapa parin viikon päähän eli 8. joulukuuta meikäläisen aikaa keskiyölle. Niin ja tässähän on samalla hyvä kertoa, jos teillä on jotain erityisiä toiveita postausten aiheiden suhteen, vaikka mulla on kyllä jo hyvä lista itsellä valmiina, mutta aina on kiva kuulla teiltäkin!

Saattaisit tykätä myös näistä

19 comments

Jenni Manninen November 23, 2014 - 10:25 pm

Talvesta selviää siitä tykkäämällä 😉 eli ei muuta kuin luistimet, sukset tai pulkka alle ja ulos nauttimaan. Onnistus toki paremmin jos ois lunta haha. Ja tietenki ulkoilun jälkeen kuumaa kaakaota kermavaahdolla 😉

Reply
anneli November 23, 2014 - 11:15 pm

Mukana kivassa arvonnassa 🙂

Reply
Sari | Pakkasesta Paratiisin November 24, 2014 - 12:44 am

Kanada-pakkaus kuulostaa hyvältä. Mun ainut kosketus Kanadaan on How I Met Your Motherin kautta, joten ehkä tästä saisi hieman paremman tuntuman 😀

Reply
Jenna November 24, 2014 - 1:41 am

Sari vei mun tossa yllä sanat mun suusta. How I Met Your Mother on kyllä tuonut Kanadan maailmankartalle.. ja tietty jääkiekko 🙂 Sun blogin kautta on saanut tietää paljon asioita Kanadasta, joita ei ole aiemmin kuullut. Arkielämä ja matkailu Kanadassa kiinnostaa, siitä saa blogata jatkossakin 🙂
Olen katsonut Bourdainin Kanada-jaksot moneen kertaan ja seissyt aina keittiön seinällä olevan maailmankartan edessä ja miettinyt, että milloin sitä lähtisi Kanadaa kiertämään. Ehkä ensi kesänä. Talvesta muuten selviää hyvällä käsirasvalla, huulirasvalla, vaahterasiirapilla, teellä ja totta kai, villasukilla.

Reply
Zella November 24, 2014 - 3:52 am

Mukana arvonnassa myös 🙂 Tosi kiva idea tuo Kanada-paketti !

Reply
Siinatar November 24, 2014 - 3:54 am

Talvesta selviytyy asianmukaisella vaatetuksella =D. Mukaan kivaan arvontaan!

Reply
Matkatar November 24, 2014 - 5:32 am

Minäkin mukana 🙂

Reply
Siili82 November 24, 2014 - 6:32 am

Mukana ja sisulla siitä selviää 😉

Reply
Laura/My post-University life November 24, 2014 - 10:14 am

Iik, toi on juuri sitä samaa vaahterasiirappia jota poikaystävä rahtasi mukanaan silloin kun muutti takaisin Britteihin ja nyt se on loppu! Joten tää paketti kuulostaa ihan loistavalta 😉 Mun mielestä paras talven selvitymisvinkki on vaan organisoida paljon kivaa talvista tekemistä jottei ehdi murehtia turhaan sitä pimeyttä! Mun mielestä sun blogista on just kiva lukea kaikkia Kanada-aiheisia juttuja kun sillä maalla on vielä erityinen paikka mun sydämessä vaihtarivuoden jälkeen. Olishan sinne kiva vielä joskus hetkeksi muuttaakin, poikaystävä on ihan Kanada-fani 🙂

Reply
Marja porkka November 24, 2014 - 12:04 pm

Mukana kivassa arvonnassa.

Reply
Jenni / Globe Called Home November 24, 2014 - 12:48 pm

Hiphei, totta kai haluan olla mukana, ice wine kelpaa aina. 😀

Reply
Ansku BCN November 25, 2014 - 2:16 am

Minä myös osallistun arvontaa! Kanada kiinnostaa, pari hyvää kaveria on sieltä kotoisin ja tuo parempi puoliskoni on siellä ollut opiskelemassa. Ja toki luonto ja retkimahdollisuudet kuulostavat aivan mahtavilta! Jos sattuisin voittamaan tämän palkinnon, antaisin sen lahjaksi puoliskolleni :D. Ai niin, talven paras selviytymisvinkki: suklaa!

Reply
Jolana November 25, 2014 - 5:46 am

Mukana arvonnassa! 🙂

Reply
Anne November 28, 2014 - 5:47 am

Itse selviydyn talvesta kynttilöiden, minttukaakaon tai glökin sekä joulutorttujen avulla 😀 Niitä kuluu näin joulunaikaan ihan järjettömästi! Tämän lisäksi kunnon joulusiivous ja kaikki turhat tavarat kiertoon 🙂

Lisäksi, mikäs sen parempi selviytymiskeino kun reissujen suunnittelu tulevalle vuodelle 😉

Reply
Marja-Liisa December 5, 2014 - 3:03 am

Ensinnäkin tosi kiva, että löysin tänne blogiin. Jatkossa seurailen 🙂
Talvesta selviää yleensä paremmin tai huonommin, nyt on tyrniä pakastimessa ja siitä joka aamu aurinkoa. Ja syksyllä on tankattu aurinkoa vielä Kreikan lämmössä. Oikealla asenteella ja lumen narinasta kenkien alla nauttien. Niin ja sitten vielä kirjat, joita on vino pino tilauksessa näin polvileikkauksen alla.

Reply
Paula December 5, 2014 - 7:57 am

Talvi menee ohi melkein huomaamatta töitä tehden ja lämpimästi pukeutuen.

Reply
Jerry / Pako Arjesta December 5, 2014 - 10:52 am

Ehdottomasti haluan osallistua tähän :D! Vähänkö olisi hienoa saada Kanada-paketti talvi-iltoja lämmittämään :). Harvemmin osallistun blogiarvontoihi, mutta nyt oikeasti toivon voittavani.

Ja Nisu on kyllä aikamoinen veijari :P.

Reply
Elina / Vaihda vapaalle December 6, 2014 - 3:56 am

Oi miten ihana paketti! Ilman muuta olen mukana arvonnassa. Mun mies on ollut aina täysin hurahtanut kaikkeen Kanada-tavaraan ja on saanut sen jotenkin tartutettua muhunkin. Onhan se vaahteranlehti vaan niin hieno 🙂 Kiitos itsellesi tästä hienosta blogista ja rapsutuksia Nisulle!

Reply
Satu VW I Destination Unknown December 7, 2014 - 3:22 pm

Jee, vielä ehdin, juuri ja juuri, meneillään harvinainen hiljainen hetki kun ehdin rauhassa istumaan blogien ääressä!! 🙂 Ja arvontaan mukaan juu, ja talvesta selviää parhaiten ulkoilemalla…. Ainakin viikonloppuisin jos pimeät illat eivät nappaa!

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.