Mitä olen Suomen uutisia seurannut, niin vaikuttaa ettei koronavirus enää hallitse uutsiotsikointia ja Hesarissa kerrotaan, että tällä hetkellä suomalaisia on sairaalahoidossa vain kuusi kappaletta. Tämä on loistavaa, hyvä Suomi! Olen myös huomannut, että muutamat matkabloggaajakollegani ovat jo matkanneet Suomen rajojen ulkopuolellekin.
Ajattelin tähän väliin vähän raportoida siitä, mikä on tilanne täällä Kanadassa tai tarkemmin vielä Ontariossa ja Ottawassa. Mitä tulee Kanadan rajojen ulkopuolelle matkustamiseen, niin Yhdysvaltojen raja on tiukasti kiinni ja varmasti pysyykin suljettuna ottaen huomioon Yhdysvaltojen tilanteen. Välttämätöntä matkustamista ulkomaille ei suositella ja ulkomailta ei ole myöskään tänne tulemista (ellei ole Kanadan kansalainen tai asukas).
Yleisesti ottaen Kanadassakin tilanne on parantunut huomattavasti, mutta samaan aikaan kun rajoituksia poistetaan, niin on lisätty varotoimenpiteitä. Kokonaisuudessaan Ottawassa, noin miljoonan asukkaan kaupungissa, on koronavirustapauksia ollut reilu 2000 tähän mennessä ja tällä hetkellä aktiivisia tapauksia on noin 300, eli koronavirus on täällä läsnä edelleen.
Ottawa on tällä hetkellä toipumisen kakkosvaiheessa, mikä tarkoittaa käytännössä seuraavaa: Ravintolat ovat edelleen kiinni, tosin patiot saavat olla auki. Eli sisätiloissa ei vielä saa ruokatarjoilua, mutta onneksi säät ovat suosineet patioruokailijoita! Kokoontumiset on rajoitettu 10 hengen ryhmiin, joiden ei tarvitse pitää turvavälejä toisiinsa. Muutamat museot (Ottawassa niitä on paljon!) ovat avanneet ovensa uusin turvatoimin ja samoin esimerkiksi kirkot, moskeijat ja päiväkodit ovat avanneet ovensa, mutta rajoitetuilla ihmismäärillä (30% normaalista kapasiteetista).
Tällä viikolla tuli voimaan uusi sääntö, jossa maski on pakollinen kaikissa sisätiloissa olevissa julkisissa tiloissa (kaikki kaupat, kirkot, kauppakeskukset, kirjastot, kuntosalit, kampaamot jne). Sama sääntö on myös Torontossa ja monessa muussa Ontarion kaupungissa. Maskit ovat olleet pakollisia jo jonkin aikaa esimerkiksi busseissa ja nyt Uber-palvelua tai taxeja ei voi myöskään käyttää ilman maskia. Samoin muutama hotelli on avannut ovensa nyt, tosin maskeja pitää sielläkin pitää oman huoneen ulkopuolella.
Ottawan molemmat yliopistot ovat täysin virtuaalisia syyslukukaudella ja ovat varautuneet siihen, että kevätlukukausikin saattaa olla virtuaalinen. Ylä-ja ala-asteiden syyslukukaudesta ei ole vielä päästy selvyyteen, on puhuttu normaalista paluusta täysiaikaiseen opiskeluun ja myös siitä, että oppilaat olisivat koulussa vain 3 päivää viikosta ja opiskelevat 2 päivää kotona. Monet toimistot ovat edelleen etätyön kannalla, etenkin jos turvavälien ylläpitäminen ei onnistu sisätiloissa.
Oma työpaikkani on vankasti etätöissä edelleen ja suunnittelee olevansa vielä aika kauan – saimme esimerkiksi juuri tällä viikolla stipendin kotitoimiston parantamiseen, joten tuskin ihan heti ollaan palaamassa toimistoon. Ja meidän toimistossa ei onnistuisikaan kaikkien olla yhtäaikaa kun vaikuttaa, että turvavälit ovat tulleet jäädäkseen. Onneksi etätyöt kuitenkin onnistuvat ja itseäni ei haittaa yhtään ettei tarvitse mennä toimistolle!
Mitäs rajoituksia täällä vielä on… Monista on tullut jo niin osa tavallista arkea, ettei ne tunnu niin kummallisilta enää! Kuten esimerkiksi meidän talon hissit ovat vain 2 hengen hissejä nykyään, kun ennen niihin mahtui helposti 8 ihmistä kylki kyljessä. Oven kahvoihin harvemmin tulee koskettua, jos ne vain saa auki automaattisesti. Kaupoissa olen alkanut jo muistaa automaattisesti, että mitkä käytävät toimivat mihinkin suuntaan, kun lattiassa on suuntaa osoittavat nuolet. Olen myös alkanut puhumaan silmilläni ja käsilläni enemmän kaupoissa, kun en halua vaikuttaa epäkohteliaalta hymyn ollessa piilossa 😀 Onhan se vähän hassua vilkuttaa kassalle, joka on vain parin metrin päässä plexilasin takana, mutta kohta tämäkin on varmaan yhtä tavallista kuin jatkuva käsien pesu.
Tässä tämänkertainen päivitys, katsotaan milloin täällä päästään toipumisen kolmanteen vaiheeseen ja miltä se tulee sitten näyttämään!