Historiasta löytyy monta esimerkkiä ihmisten julmuudesta toisiaan kohtaan, eikä varmaan ole olemassakaan maata, jolla ei olisi jotain synkkää hetkeä historiassaan. Olipa kyse kansojen välisestä konfliktista, jonkin etnisen populaation sortamisesta tai diktaattorin verenhimoisesta vallanhalusta, toinen toistaan kauheampia esimerkkejä on maailma täynnä.
Pelottavinta on se, että vastaavat tapaukset eivät ole historiaa, vaan niitä löytyy nykypäivänäkin.
Ne tapaukset, joista nyt luemme historiankirjoista ovat usein nykypäivän turistinähtävyyksiä. Kuka olisi aikoinaan arvannut, että Hitlerin aikaansaannoksien jälkiä pääsee nyt katsomaan Auschwitziin 60€:n pääsymaksusta? Tai että ihmiset haluavat edes mennä katsomaan todisteita yhdestä ihmiskunnan historian hirvittävimmistä ajanjaksoista? Tästä päästäänkin tänä viikonloppuna mieltäni askarruttaneeseen kysymykseen; miksi tällainen turismi kiehtoo, vai kiehtooko se? Pitäisikö meidän vierailla paikoissa, joista lähdemme pois kyyneelet silmissä?
Itse en ole käynyt Auschwitzissa, enkä suoraan sanottuna ole varma haluaisinko siellä edes käydä. En voi sanoa osaavani kuvitella mitä siellä on, tai ennemminkin en ole varma haluanko edes kuvitella mitä siellä näkisi. Israelissa ollessa vierailin Yad Vashem- museossa ja holokaustin tutkimuskeskuksessa, joka sijaitsee Jerusalemin lähettyvillä. Tämä oli epäilemättä yksi voimakkaimmista museokokemuksista, jonka olen kokenut. On melkein sanoinkuvaamatonta koettaa ymmrtää, että tämä kaikki tapahtui niin lähihistoriassa, että siitä on valokuvamateriaalia. Ja aivan kuin valokuvat lommoposkisista, kaljuista ja luurangonlaihoista ihmisistä eivät olisi tarpeeksi; tämä kaikki tapahtui niin äskettäin, että keskitysleireiltä selviytyneitä on yhä elossa ja kertomassa tarinaansa. Vaikka valokuvat ja tavarat keskitysleireiltä ovat karmaisevia ja painajaismaista katsottavaa, oli rehellisesti sanottuna pelottavaa kuulla jonkun kertovan kokemuksiaan tuon helvetin läpikäymisestä.
Kaakkois-Aasiassa reissaavien listalla lienee Kambodzan killing fields, jotka ovat niin ikään lähihistoriaa, eivätkä varmasti yhtään positiivisempi paikka kuin Auscwhitz tai Yad Vashem. Mikä kumma meidät saa vierailemaan näissä paikoissa, jotka aiheuttavat lähinnä pahan mielen? Itse en suunnitellut meneväni Yad Vashemiin, eikä suunnitelmissani todellakaan ollut mennä masentumaan -Olinhan lomalla. Päädyin sinne kuitenkin, uteliaisuudesta ehkä eniten. Kävelin museosta ulos parin tunnin visiitin jälkeen aika sanattomana lukuisten itkevien ihmisten kanssa.
Lähi-Idän matkallani tiesin oppivani paljon historiasta, olinhan menossa Israeliin, Jordaniaan ja Egyptiin, joiden kaikkien historia on maailmankuulu. Suunnittelin myös ottavani aurinkoa ja uiskentelevani koralleja ihaillen ja yleisesti rannalla löhöillen. En todellakaan kuvitellut meneväni jonnekin, minne matkustamisesta varoitetaan Ulkoministeriön matkustustiedotteessa. Niin vain löysin itseni hiekkarannan sijasta keskeltä yhtä nykypäivän kuuluisimmista poliittista kärhämistä; Palestiinan Länsirannalta. Historiasta oppimisen sijaan olinkin aitiopaikalla todistamassa tämän hetken konfliktia.
Länsirannalle päädyin, niin kuin Yad Vashemiinkin, uteliaisuudsta. Olin ollut Israelissa jo lähes pari kuukautta ja englanninkielisiä paikallislehtiä lukiessani sain pikakurssin Israel-Palestiina konfliktiin. Työskentelin pääasiassa palestiinalaisten kanssa, jotka kertoivat lisää tarinoita, jotka olivat toinen toistaan absurdimpia. Kun ylitin viimeisen check-pointin Länsirannalle, huomasin olevani aivan toisenlaisessa maailmassa, kuin missä olin muutamia tunteja aiemmin. Työkaverieni ja sanomalehtien järjettömiltä tuntuvat kertomukset olivatkin täyttä totta.
Palestiinalainen Sam oppaanani ja kuskinani opin valtavasti nykypäivän tilanteesta tuolla alueella. Näin omin silmin, miltä näyttää 60-vuotias “väliaikainen” pakolaisleiri, jonne Palestiinan asukkaita häädettiin kodeistaan Israelin valtion luomisen jälkeen. Erään rauhaa tavoittelevan NGO:n toimistossa tutkin Palestiinan nopeaa pienenemistä ja juutalaissiirtokuntien räjähdysmäistä kasvua karttojen avulla. Kävelin kahdeksan metrin korkuisen, satoja kilometrejä pitkän ja virallisesti “väliaikaisen” turva-aidan varrella lukien siihen taiteiltuja viestejä. En ole edellenkään varma kenelle se tuo turvaa ja ennenkaikkea miltä, mutta opin valtavasti koko tilanteesta kokonaisuudessaan. En ollut juuri ajatellut koko konfliktia ennen Israeliin menoa, mutta Länsirannalta lähtiessä en voinut juuri muuta ajatellakaan.
Oli aivan uskomatonta, sekä hyvässä että pahassa, todistaa maailman politiitikkoja vaivaavaa konfliktia ja nähdä sen vaikutus tavallisiin ihmisiin. Länsirannan Hebronin kaupungissa paikalliset torikauppiaat olivat niin iloisia nähdessään turistin! Meitä ei siellä ollut kuulemma näkynyt moniin vuosiin, minkä takia markkina-alue olikin enimmäkseen suljettu muutamaa vihanneskauppiasta lukuunottamatta. Hebronissa eletään Israelin aseistettujen vartiotornien alla, mutta paikalliset olivat aidosti ystävällisiä, enkä ole koskaan nähnyt kenenkään iloitsevan turisteista niin paljon.
Vastauksena aiempaan kysymykseeni siitä, pitäisikö meidän vierailla synkän turismin paikoissa, taidan vastata myöntävästi. Vaikka sellaisen kohteen vierailu on henkisesti raskasta ja kaukana rentouttavasta lomasta, minusta on tärkeää oppia maan historiasta, tai nykypäivästä, vaikkei se niin ruusunpunaista olisikaan. Näiden vierailujen jälkeen ymmärrän paljon paremmin sekä juutalaisten että palestiinalaisten kokemuksia ja minulta riittää myötätuntoa molempia ryhmiä kohtaan. Kenenkään ei pitäisi läpikäydä vastaavia kokemuksia.
Ironisesti omat esimerkkini liittyvät toisiinsa, sillä Palestiinan tilanne ei varmasti olisi sama, ellei Israelin valtiota olisi luotu toisen maailmansodan jälkeen. Ja mahdollisesti koko valtiota ei olisi luotu ellei yksi hirmuvaltias olisi teloittanut kahta miljoonaa juutalaista.
Kysymykseen miksi vierailemme synkän turismin paikoissa minulla ei ole suoraa vastausta. Uteliasuudesta? Oppiaksemme ja ymmärtääksemme? Englannissa on hyvä termi morbid curiosity, jota kuvaillaan seuraavasti: “Enquiring further about a subject, when you know you really do not want to know the answer” mikä kuvannee synkän turismin houkutusta.
Entäpäs te? Oletteko käyneet tai menisittekö esimerkiksi Auschwhitziin tai muihin synkän turismin kohteisiin? Mitä muita tällaisia kohteita teillä tulee mieleen?
18 comments
Todella mielenkiintoinen teksti ja aihe! Mun kaveri teki gradunsa tästä aiheesta ja otti juuri keisseiksi Kambodzan ja Saksan, harmittaa kun unohdin tekstin häneltä pyytää, olisi ollut mielenkiintoista lukea se! Mutta mä olen sun kanssa samaa mieltä siitä että mun mielestä turistin on hyvä käydä myös näissä paikoissa koska ne yleensä ovat todella tärkeitä ja isoja juttuja maan historiassa ja on tärkeä olla tietoinen niistä. Mä olen käynyt juuri esim. Auschwhitzissä ja Kambodzassa killing fieldseillä ja S21 vankilassa. En tiedä onko se sitten mun opiskeluala vai mikä mutta vaikka vierailut on surullisia ja ahdistavia niin silti haluan tietää ja oppia lisää näistä paikoista ja näen sen tärkeänä asiana.
Kiitos Laura! Tässä aiheessa olisi varmastikin hyvät gradun ainekset, itse muistan nähneeni yliopiston kirjastossa kirjoja tästä aiheesta.
Minulle tulee myös sellainen fiilis vastaavissa paikoissa käymisen jälkeen, että olen siellä en vain ihailemassa maan hiekkarantoja ja halpaa ruokaa tms, vaan olen myös aidosti kiinnostunut maasta ja sen historiasta. Tavallaan haluaa siis näyttää sen paikallisillekin, että en ole täällä vain hakemassa löhölomaa omasta kauheen rankasta arjestani, vaan koetan ottaa huomioon myös maan historian ja olla “educated tourist” paremminkin kuin “ignorant tourist”. Ei nyt sunnuntaiaamuna tule kaikki suomenkielen termit mieleen…:)
Itse olen käynyt juurikin noilla Killing fieldseillä ja Vietnamissa Cu Chin tunneleissa. Itseä on aina kiinnostanut historia ja sodat, joten omasta mielestä on mielenkiintoista nähdä näitä paikkoja. Teot ja niiden karmeus on paljon konkreettisempia paikan päällä ja “vaikuttavampia” siinä mielessä, että ymmärtää helpommin kuinka hirveitä ovat ihmiset osanneet toisilleen olla.
Nämä paikat pistävät kyllä miettimään ja loppupäivä saattaa mennä hieman alakuloisissa merkeissä, mutta pahan mielen takia en jättäisi paikkoja käymättä. On tärkeää, että ihmiset tuntevat historiaa ja osaavat arvostaa ihmiselämää ja kaippa se on sitten niin, että tällaisia kauhupaikkoja tarvitaan aina muistuttamaan tästä asiasta.
Sellaiset mässäilyjutut ovat sitten taas jo liikaa. Esim. Hanoissa oleva Hanoi Hilton-vankila on valjastettu täysin kommunistisen puolueen propagandakäyttöön ja siellä vierailusta tuli ällöttävä olo kun historiaa oli väännetty oman totuuden mukaiseksi jenkkivastaiseksi paatokseksi.
Mulla ei itsellä ole mitään kovin suurta kiinnostusta sotiin, ja vaikka täällä Ottawassa on kuulemma todella hieno sotamuseo bunkkereineen päivineen en ole vieläkään käynyt siellä. Pitäisi varmaan laittaa kuitenkin listalle sekin paikka..
Oikeassa kyllä olet, että paikan päällä kaikki on paljon konkreettisempaa kuin esimerkiksi kirjoista lukiessa. Ja todellakin, niin kauhealta kuin se kuulostaakin niin nämä paikat toimivat kyllä muistutuksena ihmisten julmuudesta. Tuosta Hanoi Hiltonista en ollut kuullutkaan, mutta epäilemättä joissain kohteissa homma menee mässäilyksi väkisinkin. On varmasti haasteellista koittaa rakentaa näyttely jostain mitä ei voi ajatella puolueettomasti.
Olen käynyt Auschwitzissä kymmenisen vuotta sitten ja mielestäni on tärkeää itse nähdä tuollainen paikka. Helppohan se on ummistaa silmät kaikelta pahuudelta ja keskittyä viettämään mukavaa lomaa, mutta jos haluaa oppia ymmärtämään paikasta jotain oleellista, niin on nähtävä omin silmin mistä on kyse. Luulen esim. että jos ihmiset ymmärtäisivät tuotantoeläinten oltavat ja pakottaisivat itsensä katsomaan dokumentteja asiasta, niin moni lopettaisi lihansyönnin ja eläimistä hyötymisen kokonaan. Meni vähän aiheen vierestä, mutta eräänlaisia nykyajan keskitysleirejähän nuo “eläintehtaat” ovat….
Ignorance is bliss niin monessa asiassa, niin näissä masentavissa matkakohteissa kuin eläinoikeusasioissakin. Jos ei katso asiaa pintaa syvemmältä eikä halua ajatella niitä yksityiskohtia mistä ja miten se pekoni pöytään tulee, niin ei varmasti koskaan muuta tapojaan. Eli toinen aktivisti täällä terve 😀 Mutta siis minusta asioihin, niin näihin kurjiin historian hetkiin kuin muihinkin juttuihin, kannattaa ja pitääkin syventyä vaikkei se niin positiivinen kokemus olisikaan. Jos ei nyt muuten niin vaikka kunnioituksesta esim. kansanmurhan uhreja kohtaan voi uhrata tunnin lomastaan heidän kohtalostaan oppimiseen.
Tosi mielenkiintoinen teksti ja aihe. Mua kyllä kiinnostaa reissatessa aina oppia jotain maan historiasta ja kulttuurista ja sitähän nämäkin paikat ovat. En ole käynyt Auschwhitzissä (mikä sanahirviö!), mutta kävisin, jos siihen tulisi mahdollisuus. Muistaakseni en ole nähnyt muitakaan näistä tunnetuimmista synkän turismin kohdeista, mutta Argentiinassa olen käynyt parissa diktatuurin aikaisessa keskitysleirissä ja niistä kertovassa museossa. Nää paikat auttaa ymmärtämään historiaa ja kulttuuria myös omalla tavallaan. Ymmärrän toisaalta niitäkin ihmisiä, keitä nämä paikat ei lomamatkoilla tai reissatessa kiinnosta.
Itse nyt tykkään muutenkin lukea chicklitin sijaan Kabulista, tai vaikka Kambodzan sisällissotaan ja Sudanin konfliktiin sijoittuvista tarinoista, niin ehkä tää synkkä turismi kiehtoo senkin takia.
En tiedä lasketaanko ne Rion faveloiden kierrokset tähän saman kastin alle osana “synkkää turismia”, mutta sitten taas ne menee mun mielestä jo liian pitkälle eikä välttämättä aja kenenkään etua.. ellei tosiaan kaikki tulot mene faveloiden asukkaille, mitä kyllä epäilen aika paljon.
Olisi muuten mielenkiintoista tietää mihin esim. ne Auschwhitzin tulot menee, tuskin pelkästään alueen ylläpitoon..
Kiitos Annika! Minä luen myös ns. kevyen kirjallisuuden sijasta joko samantyyppisiä kirjoja mitä mainitsit tai sitten fiktiivisiä trillereitä -Eli kai siinä on jotain samaa viehätystä, miksi kukaan haluaa lukea masentavia kirjoja murhista, kun voisi lukea romantiikasta? Joku aika sitten meinasin alkaa lukemaan sitä A Thousand Blendid Suns- kirjaa, mutta totesin sen olevan liian masentava edellisen kirjan jälkeen. En kuitenkaan päätynyt lukemaan mitään piristävämpää, vain fiktiivisempää.
Enpä tiedä itsekään ovatko nuo favelat virallisesti osa tuota synkän turismin määritelmää (mikä ikinä se sitten onkaan), mutta minusta se menee kyllä vähän samaan nippuun, koska ei niissäkään nyt hymysuin vierailla. En ole koskaan ollut vastaavalla kierroksella, enkä tiedä miten niihin pitäisi oikein suhtautua. Näitähän on varmasti paljon, Brasiliassa, Etelä-Afrikassa jne. Äkkiseltään tuntuu, että olisi tosi ahdistavaa käyskennellä siellä kurjuuden keskellä kivat vaatteet päällä ja kallis kamera kaulassa muiden turistien kanssa kauhistellen kuinka kurjaa näillä asukkailla onkaan. Vaikka varmasti näissäkin paikoissa on joitan hyviäkin kierroksia, jotka eivät mene mässäilyksi toisten kurjuudella..toivoisin ainakin!
Grenadalla asuessa tuli käytyä Leapers Hillillä, joka on paikallinen muistomerkki aika karustakin tapahtumasta. “Hostilities between the Caribs and the French broke out almost immediately afterward, as the French endeavoured to extend their control over the whole of the island. Determined not to submit to French rule, the Caribs fought a succession of losing battles, and ultimately the last surviving Caribs jumped to their death off a precipice in the north of the island. The French named the spot “Le Morne de Sauteurs,” or “Leapers’ Hill.” ” http://www.grenadaguide.com/History.htm
Tuolla paikalla on yksi muistomerkki ja aidat jyrkänteen reunalla. Sekä tietysti paikallinen hautausmaa ja kirkko on sijoitettu aivan välittömään läheisyyteen. Eli et pääse reunalle ellet kulje sen hautausmaan läpi.
Todellakin, eihän nämä synkän turismin paikat tarvitse olla maailmankuuluja ollakseen vaikuttavia ja tärkeitä. Minusta on kuitenkin tärkeää, että esim tuossa mainitsemassasi on muistomerkki, ettemme unohtaisi mitä kyseisellä paikalla tapahtui. Kanadassa, ja olisikohan muuallakin commonwealth maissa, on ensimmäisen maailmansodan muistomerkkejä, joissa lukee tunnettu ja paljon nähty lause “Lest we forget”. Tätä näkee monissa patsaissa ja muistomerkeissä ympäri maata, ja tarkoituksena on tietenkin olla unohtamatta ensimmäisen maailmansodan uhrauksia.
Auschwitzin vierailun jälkeen paikka tuli mieleen joka ilta nukkumaanmennessä monen viikon ajan…se oli jotenkin vielä paljon kauheampi (mutta tärkeä ja kiinnostava) paikka kuin olin kuvitellut. Sama pätee Hiroshimaan.
Uskon kyllä! Itse en ole mitenkään erityisen herkkä tällaisille paikoille, vaikka ainahan ne ovat voimakkaita kokemuksia. Mutta esimerkiksi jos äitini menisi vastaavaan paikkaan, hän saisi varmasti painajaisia viikoiksi, kun kymppiuutisetkin aiheuttavat sille unettomia öitä..
Kiitos tästä! Minäkin olen kirjoittanut aiheesta – tavallaan. Jo amk-opintojen aikana kiinnostuin dark tourismista, ja nyt kandintyöni kirjoitin Yhdysvaltain etelän plantaaseista, ja miten siellä vieläkin vähätellään ja piilotellaan orjuuden laajuutta ja merkitystä. Gradua varten aion vertailla juurikin holokausti-museoita/muistomerkkejä näihin plantaaseihin; sekä holokausti että orjuushan perustuivat väitettyihin rotueroihin, mutta siinä missä jälkimmäisestä kerrotaan avoimesti, orjuuden kamaluuksista ei oikein haluta puhua. Nämä on tosi mielenkiintoisia juttuja. Oma näkemykseni on, että tällaisten museotyylisen matkakohteiden velvollisuus on kertoa avoimesti ja rehellisesti myös ikävistä ilmiöistä ja tapahtumista. Muuten ne eivät toimi vastuullisen matkailutoimijan tavoin.
(Kirjoitin kandityöstäni blogipostauksenkin, se on tosin englanninkielinen.)
Enpä ole ennen ajatellutkaan noita eteläisen Yhdysvaltojen plantaaseja, eli hyvin ovat onnistuneet asiaa “peittelemään” turismilta. On siinä kyllä iso ero, koska noita holokausimuseoita on heti useampia, kun taas tuosta orjuusasiasta tupsahtaa kirja tai leffa silloin tällöin, mutta en ole sitä kyllä turismiin yhdistänyt. Ehkä siellä ollaan huolissaan, että sen alueen kaupunkien ja muiden alueiden kauneus ja muu positiivinen viehätys jäisi synkän historian jalkoihin. Tai onko se edelleenkin niin arka asia, ettei sitä halua tuoda esille tai muistella juuri kukaan? Mielenkiintoinen pohtimisen aihe!
Tätä on tutkittu tosiaan aika paljon, ja monet plantaasit esittää arkkitehtuurin, omistajasuvun poliittiset urat yms. tärkeämpinä kuin orjuuden – joka kuitenkin mahdollisti sen vaurauden. Tosin monet on toisaalta parantaneet huimasti, on mm. orjanäyttelijöitä.
Itse olen sitä mieltä, että ihmisten pitäisi ehdottomasti käydä näissä paikoissa, koska miten muuten me opitaan menneistä virheistä. Ja esitetään paljon tiukkoja kysymyksiä, jos tuntuu siltä että jotakin nyt jätetään sanomatta. Turisti äänestää lompakollaan, kohteen on pakko siihen reagoida!
Oikeassa olet Tytti, kyllä tällaisissa paikoissa kannattaa käydä. Erikoista kyllä tuo “plantaasiturismi”, itsestä tuntuu että vähät välittäisin omistajien polittista urista vaan olisin turistina enemmän kiinnostunut orjuudesta. Noh, ehkä jonain päivänä USAsta löytyy jopa asiaan liittyvä kansallinen museo..
Olen myös miettinyt samaa, välillä tuntuu että haluaisin käydä Auschwitzissä, mutta välillä taas en. Jää nähtäväksi. Nuorena euroopanreissulla oli tarkoitus käydä isän kanssa Dachaussa, mutta peruin sitten viime hetkellä. Ehkä hyvä, koska olin vain 15v. Yad Vashemissä kävin Jerusalemissa. Se oli koskettavaa ja järkyttävää, mutta myös mielenkiintoista.
Yksi mieleen painunut ja surullinen työmuisto on, kun olin täällä Saudeissa v 08-09 ja Israelin ja Palestinan välillä oli ollut joku viikon sota. Meille tuli sitten jonkinverran Palestinalaisia potilaita ja yksi jonka näin oli täysin hajalla granaatin tai jonkun pommin sirpaleiden jäljiltä…
Joo totta tosiaan, ehkä kovin nuorena ei olisi noita paikkoja hyvä kiertää, vaikka toisaalta mitä sitä historiaa välttämään.. Vaikka moniin kohteisiin, kuten Cambodian killing fieldseille haluan joskus mennä, nuo Auschwitz ja Dachau eivät kyllä kovin saa matkaintoa nousemaan. Toisaalta, minulla ei ole tuolle alueelle kovaa matkakiinnostusta muutenkaan, kun taas Cambodiassa haluan käydä. Eli ihan noiden keskitysleirien takia pelkästään en Puolaan lähtisi!
Taisin muuten mennä Israeliin juuri muutaman kuukauden tuon mainitsemasi viikon sodan jälkeen, vuonna 2009. Olin juuri ostanut lennot, kun tuo sen hetkinen kärhämä alkoi..! Kylläpä se sitten uutisista hävisi jo pitkän aikaa ennen kuin lähdin matkaan. En voi, enkä halua, edes kuvitella millaisia tuhoja näet työssäsi..!