Huh heijaa, perillä siis ollaan! On kyllä ollut niin kiireiset pari päivää, etten tiedä mistä oikein aloittais.. No, alusta varmaankin.
Lento Hong Kongista Brisbaneen oli vähemmän miellyttävä. Se lähti myöhässä ja vaikka se oli yölento, niin en saanut yhtään nukutuksi koko 7-8 tunnin lennolla, kun mun kello oli iltapäivässä tai jotain. Kattelin leffoja ja koetin nuokkua parhaani mukaan. Nenä vuoti koko ajan ja olo oli vähän flunssainen. Brisbanea kohti lähestyessä syötiin sitten aamupala, joka päättikin sitten jonkun ajan päästä tulla samaa tietä ylös. Ehdin sentään vessaan, etten kenenkään päälle yrjönnyt… Vielä kivat turbulenssit siihen päälle, niin johan oli mahtava olo. Mutta lopulta päästiin maan kamaralle ja päämäärää kohti.
Uus vuokraisäntä tuli hakemaan meitä onneksi isolla autollaan ja pienen näköalakierroksen jälkeen vei meidät uudelle kämpälle. Ens alkuun se vaikutti ihan ok:lta, maalaushommat ei ollut ihan vielä loppu, tyyliin joka toinen seinä oli erivärinen. Muutamia pikkupuutteita oli myös, mutta vuokraisäntä aiko huolehtia niistä. Pieni takapakki oli siinä, ettei paikassa ollut mitään kattiloita tai pannuja, vaikka sen piti kyllä olla ihan täysin kalustettu. Maksettiin kahden viikon vuokra, eli $500 etukäteen, mutta ei vielä isompaa takuuvuokraa. Noh, siinä tarkemmin asettuessamme taloksi huomattiin, että vähän yks jos toinenkin asia oli rempallaan, ei mitään vakavaa, mutta pikkuasioita. Jostain syystä eka yön aikana (jolloin tyytyväisesti nukuin 13 tuntia) Adamilla oli jonkin verran hengenahdistusta, joka saattui johtua kokolattiamatoista.
Eka päivä menikin ällistellessä palmupuita ja rantaa ja maisemia ja eläimiä ja vähän kaikkea. Muuten kaikki oli hyvin, mutta kämppä vaivas hieman, Adamia enemmänkin ja kun vuokraisäntä toi sopimuksen allekirjoitettavaksi, me sovittiin ettei me allekirjoiteta sitä vielä, kun ei tiedetty meniskö se hengenahdistus pahemmaksi vielä. Sitten siinä jutustellessa selvis, että edellisellä asukkaalla oli ollut kissa ja sisällä oli tupakoitu ja tumpattu tupakoita kokolattiamattoon. Jäljet oli vielä näkyvissä, mutta oli se sentään puhdistettu kunnolla, ettei se enää haissut. Mutta, kyseessä piti olla täysin ns allergiavapaa kämppä, eli me oltiin vuokraisännältä aiemmin varmistettu, että onhan kyseessä sellainen asunto, jossa ei ole ollut eläimiä (etenkään kissoja, joille Adam on pahasti allerginen), eikä tupakoitsijoita.
Noh, muutaman mutkan jälkeen me päätettettiin ettiä uutta kämppää, joka löytyikin heti seuraavana päivänä eli, tänään! Löydettiin halvempi kämppä, joka tosin on kauempana rannasta, mut kyllä sinne vieläkin vartissa kävelee, eli ei hätää. Tää on samantyyppinen paikka, kuin meidän Québecin asunto, eli tässäkin talossa asuu perhe yläkerrassa ja tässä alakerrassa on meidän lisäksi kolumbialainen pariskunta, Diana ja Camillo. Talo on tosi moderni ja ihanan avoin, ja takapihalla on kaiken huipuksi uima-allas. Kaiken huipuksi täällä, tai siis yläkerrassa, asustaa kultainen noutaja Fraser, joka on kovin samanlainen kuin Québecissä ollut Maya-koira. Eli loppujen lopuksi kaikki näyttää kääntyvän parhain päin…Tosin nyt me väännetään kättä ton ekan vuokraisännän kanssa, joka ei halua antaa mitään tuosta $500 takasin…jaiks!
Mutta, eiköhän tämä tästä! Auringonpaistetta ainakin riittää, ehdin jo käräyttää ihoani vähän, se näköjään käy käden käänteesssä! Ja pankkitilitki avattiin tänään, eli eiköhän tästä lähde asiat rullaamaan.