Miksi vaihtaisin päivätyön paikkariippumattomaan yrittäjyyteen

by Annika

Kukapa meistä ei olisi haaveillut työskentelystä palmupuiden katveessa, piña colada nenän alla ja läppäri sylissä. Minä ainakin löydän usein mieleni haahuilemasta tällaisessa ympäristöstä ja usein tähän kuvaan kuuluu vielä riippumatto. Vieraat kulttuurit, hiekkarannat, oma aikataulu … Työympäristönä tämä kuulostaa aivan täydelliseltä.

Minua on jo pitkään kiehtonut yrittäjyyden ja paikkariippumattomuuden yhdistelmä, ja usein nämä kaksi kulkevatkin käsi kädessä. En keksi montaakaan ns päivätyötä, jotka olisivat täysin paikkariippumattomia. Tosin myönnettäköön, että tuo yllä kuvailtu aurinkorasvan tuoksuinen työympäristö ei suinkaan ole se suurin syy siihen, miksi haluaisin olla paikkariippumaton yrittäjä.

Sunrise

Elänkö vain työtä varten?

Olen nyt ollut kanadalaisessa työelämässä kuusi vuotta ja yhdessä australialaisen kollegani kanssa olemme tulleet siihen tulokseen, että Pohjois-Amerikkalainen työkulttuuri on hyvin erilaista kuin meidän kotimaissamme. En tiedä onko tämä kaikille maasta riippumatta tuttu tunne, mutta tuntuu että Pohjois-Amerikassa etenkin eletään vain työtä varten.

Suurin indikaattori tästä on tietysti ne surullisen kuuluisat lomapäivät, joita on hävettävän vähän Eurooppaan tai Australiaan verrattuna. Tiedättekö montako päivää Yhdysvalloissa on lainsäätämää vuosilomaa? Vastaus on pyöreä 0. Tämä ei toki tarkoita etteikö kenelläkään ole lomaa, mutta kertonee jotain työkulttuurista. Kanadassa tilanne on piirun verran parempi ja työnantajien täytyy lain mukaan antaa vähintään 10 päivää vuosilomaa. Se on alle 4% vuodesta, loput 96% vuodesta kuuluu olla töissä.

10 päivän vuosilomat ovat erittäin yleisiä Kanadassa, ja todellakin enemmän sääntö kuin poikkeus. Kokemuksesta tiedän, että noin vähillä päivillä ei juuri juhlita – etenkään kun molempia viikkoja ei yleensä saa ottaa kerralla. Luulen, että ainoa pelastukseni tämän suhteen on ollut se, että työni on vienyt minut suhteellisen usein pois toimistolta erilaiseen työympäristöön -mutta ei pois töistä.

Lomapäivien vähyyden lisäksi suhtautuminen lomiin ei ole kovinkaan positiivinen tai kannustava. Yleinen tunnelma kokemuksen perusteella on se, että koskaan ei ole hyvää aikaa ottaa lomaa ja se aiheuttaa turhaa stressiä muille työntekijöille. Minusta tämä on todella surullista ja hemmetin ahdistavaa.

Sunset

Paikkariippumaton yrittäjyys – vapautta ja joustavuutta

Se, että työpaikka voisi olla kotisohvalla ja / tai kattoterassilla Karibialla on hyvin houkuttava asia paikkariippumattomuudessa, mutta minulle se suurin viehätys on se vapaus ottaa ja lähteä vaikka sen komeimman kattoterassin etsintään Karibialle. Toisaalta, se vapaus tehdä töitä kotitoimistolta tai lähikahvilasta käsin on yhtälailla kiinnostava.

Jos olisin paikkariippumaton yrittäjä, en olisi maailmaa koluava diginomadi vaan ennemminkin kotona työskentelevä. Matkustaisin kyllä reilusti enemmän kuin nykyisellään ja viettäisin kauemman aikaa uusissa kohteissa, sekä seikkaillen että töitä tehden sopivassa balanssissa. Jos olisin paikkariippumaton yrittäjä, näkisin myös enemmän perhettäni sekä rakkaita kavereita, jotka asuvat ympäri maailmaa. Tämä olisi yksistäänkin jo aika painava syy!

Paikkariippumaton yrittäjyys yhdistetään usein joustavuuteen ja sitäkin kaipaisin elämääni lisää. En usko, että työaikani olisi 9-5 tunnin ruokatauolla, vaan jotain vähän luovempaa. Aamut viettäisin lenkkeillen Nisun kanssa, niin että se olisi väsynyt iltapäivään asti ja todennäköisesti nauttisin myöhäisen aamupalan työn parissa. Iltapäivällä saattaisin vaihtaa maisemaa suosikkikahvilaani tai vaikkapa aurinkoiselle parvekkeelleni. Seuraava päivä olisi varmasti vähän erilainen.

Jos bongaisin huisin lentotarjouksen, kuten äskettäin näkemäni $200 Bahamalle, $250 Meksikoon tai $370 Kolumbiaan, minulla olisi joustavuus lähteä. Ei tarvitsisi anoa lomaa tai tuntea huonoa omatuntoa siitä, että edes tohtii lomaa ehdottaa, sen kun pakkaisi laukut ja lähtisi lentokentälle!

Hiljalleen kohti yrittäjyyttä?

Olen viimeisen parin vuoden aikana kastanut varpaitani vähäsen sivutoimiseen yrittäjyyteen ja olen siitä kovasti tykännyt. Tiedostan kyllä, että kaikenlainen yrittäjyys on riskialtista ja siihen liittyy paljon epävarmuutta ja tämän vuoksi en olekaan siihen vielä kokopäiväisesti alkanut. Tästä huolimatta paikkariippumaton yrittäjyys elämäntapana kiinnostaa ihan hirveästi!

Yksi suosikkisanonnoistani sopii minusta oikein hyvin päivätyön ja paikkariippumattoman yrittäjyyden vastakkain asetteluun:

If you think adventure is dangerous, try routine; it is lethal.

paikkariippumaton yrittäjyys matkachat

Paikkariippumaton työ on yhä vain suositumpaa ja se on myös maanantain Twitterin #matkachatin aiheena! Tämä postaus on osa #matkachat-yhteistyötä yhdessä Ukko.fi:n kanssa, joka on myös vieraana maanantain chatisssa.

Jos haluat lukea lisää postauksia paikkariippumattomasta työskentelystä, kurkkaapa Marimente-blogin 4+4 Euroopan ja Latinalaisen Amerikan kaupunkia paikkariippumattomaan työhön tai London and Beyond blogin Leenan kokemuksia Paikkariippumaton työ ja kuinka pitää työteho yllä – postauksessa!

Tässä vielä pikaohjeet Twitterin #matkachattia varten:

  1. Kirjaudu Twitteriin tai Tweetdeckiin
  2. Seuraa #matkachat hashtagia 28.5 alkaen kello 20:30
  3. Seuraa juontajien (@annikarautiola, @marikomente ja @leena_mari) esittämiä kysymyksiä.
  4. Vastaa kysymyksiin ja osallistu vilkkaaseen keskusteluun!

 

Saattaisit tykätä myös näistä

3 comments

lena / london and beyond May 27, 2018 - 11:53 pm

Jee, en malta odottaa iltaa! Samoilla linjoilla täällä mennään – ei tässä aina Karibialla olla vaan kotona, mutta se tunne on iso asia. Tunne siitä, että voin lähteä lounaalle kohta keskustaan ilman huonoa omaatuntoa.:)

Reply
Annika May 30, 2018 - 10:30 pm

No ja se vielä, että saa lähteä lounaalle eikä tarvitse kelloa kytätä 😉 Ennemmin minäkin menisin Karibialle ihan lomalle, ja tekisi työhommat sitten kotona!

Reply
4 + 4 Euroopan ja Latinalaisen Amerikan kaupunkia paikkariippumattomaan työhön - Marimente May 28, 2018 - 11:33 am

[…] työtehon ylläpitämiseen London and beyond -blogista sekä pohdintaa miksi vaihtaa päivätyö paikkariippumattomaan yrittäjyyteen Tarinoita Maailmalta […]

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.