Ok, myönnän! Nyt on päässyt blogin pito vähän lipsumaan, mutta olihan mulla sentään hyvä syy- Olin nimittäin Suomessa kotona katsastamassa maailmanmenoa. Tuli nähtyä perhettä ja kavereita ja kävin jopa Oulun yöelämääkin kattomassa. Enpä vitsi muistanut, että Suomessa baarit on auki neljään asti! Mä jo kahden aikaan luulin, että kohta tulee valot päälle. Kerroin tämän palattuani työkavereille ja nyt ne kaikki tahtoo Eurooppaan bilettään, täällä kun siis tosiaan menee noinkin ‘aikaisin’ baarit kiinni.
Ihana oli käydä kotona taas näkemässä mitä sinne Suomeen kuuluu! Mun 2- ja 3-vuotiaat sisarusten lapset koitti kovasti ymmärtää, että mikä se tämmöinen täti on joka käy about kerran vuodessa ja muuten näkyy vaan tietokoneen ruudulla..Niinpä olennaisia kysymyksiä olivatkin mm. “Minne sä jätit sun lentokoneen?” “Missä sun koti on?” Ja muutenkin oli aika rockstar- olo, kun mä olin juuri se ainoa henkilö, joka sai mm. pukea, tehdä palapelejä tai viedä vessaan jne. Ja ilmeisesti tietämättäni opetin siskontyttöni kutsumaan siskoani nimeltä, eikä siis äidiksi. Oops!
Vaikka olikin melko lyhyt visiitti Suomeen, niin kyllähän siinä ehti jo ihan ikävä tulla tänne Kanadaankin. Tai no lähinnä Adamiahan sitä tuli ikävä. En kyllä osais, jaksais tai haluais etäsuhdetta montaa kuukautta niinkuin monet tietämäni Suomi-Kanada parit tekevät / ovat tehneet jossain välissä. Sitähän tulis ihan höpsöksi!


Syynä tähän mun 4 päivän vapaaseen eli pitkään viikonloppuun on Thanksgiving eli kiitospäivä, jota täällä Kanadassa vietetään aikaisemmin kuin Jenkeissä, eli nyt 5-8 lokakuuta. Eikä se täällä ole edes iso asia, mutta vapaapäivän arvoinen asia kuitenkin – Siis ensi maanantai on vapaapäivä. Sitten otin vielä perjantain vapaaksi ja sen vielä sainkin kun kauniisti pyysin niin tässähän tulee heti tällainen miniloma. Adam on tietty kans vapaalla ja itse asiassa meidän alkuperäinen suunnitelma oli mennä Québeciin muutamaksi päiväksi. Mutta valitettavasti meidän tutut joiden luona meinattiin majoittua, ei olekaan itse paikalla, joten me tässä kehitellään Plan B:ta nyt. Eiköhän tässä jotain kivaa keksi neljäksi päiväksi. Minä aion ainakin nauttia syksystä! Juu-u, nauttia syksystä, luit ihan oikein. Jotain syksyistä on siis suunnitelmissa ensi viikonlopulle, mutta kerronpa siitä sitten myöhempänä