Tältä näytti vuosi 2013

by Annika

Kohta on aika jättää hyvästi kuluneelle vuodelle ja aloittaa seuraava uusin suunnitelmin! Näin vuoden lopussa tulee aina mietiskeltyä, että mitäs sitä tulikaan tehtyä vuoden aikana ja koska pidän kovasti listoista, niin pitihän se vuosi summata listaan. Ensin ajattelin, että ei tänä vuonna ole kyllä tapahtunut juuri mitään, mutta kun tarkemmin pohdiskelin, niin saattoi sitä sittenkin jotain tapahtua.

Työelämä

Vuosi alkoi jännissä merkeissä, sillä tiesin että ellei pysyvää oleskelulupaa tule tammikuun kahden ensimmäisen viikon aikana, joudun lopettamaan työnteon ja kaiken lisäksi poistumaan maastakin. Lupaa ei kuulunut ennen kuin väliaikainen työlupani umpeutui, mutta olin varautunut olemaan työttömänä pahimmillaan jopa reilun pari kuukautta. Tästä selvittiin kuitenkin vain säikähdyksellä, sillä Kanada toivotti minut tervetulleeksi vain parin viikon joutenolon jälkeen ja sain pysyvän oleskeluluvan taskuuni. Onnen kantamoiseni vain jatkui, sillä sain saman tien vanhan työni hotellissa takaisin, joten koko prosessi sujui paremmin kuin uskalsin toivoakaan ja nyt tuo kahdeksan kuukauden lupahakemusstressi tuntuu miellyttävän kaukaiselta.

Pysyvän työluvan saatuani oli selvää että uusi työpaikka paremmilla työajoilla täytyy löytää. Oli turkasen lähellä, etten jatkanut samassa hotellissa myyntikoordinaattorin hommissa ja hain myös moniin muihin paikkoihin vastaaviin töihin. Juuri kun aloin masentua, kun haastatteluita ei kuulunut lukuisista hakemuksista huolimatta, sain kutsun World Expeditions toimistoon haastikseen ja toukokuun edetessä puoliväliin istuinkin jo uusissa hommissa. Aktiivimatkojen parissa viihdyin vallan loistavasti ja sain omalle matkalistalleni monen monta uutta paikkaa. Noin puoli vuotta uudesssa työssä oltuani minulle tarjottiin mahdollistuutta alkaa pyörittämään World Expeditions- ryhmän Pohjois-Amerikan toimiston Euroopan osastoa, Utracks– brändiä. Olen nauttinut uudesta roolistani kovasti, sillä nykyään työnkuvaani kuuluu aktiivimatkojen (Mt Blanc ja Alppien trekit, Compostelan ja Via Francigena kävelyreitit, sekä opastetut ja itsenäiset pyöräily – ja vaellusreissut ympäri Eurooppaa) myynnin lisäksi reissajien matka-avustus eli karttojen ja reittiohjeiden valmistus ja lähtödokumenttien organisointi. En olisi tammikuussa uskonut, että joulukuussa tunnen Mt Blancin alueen kartan kuin omat taskuni! Ja kunhan vuosi tästä vaihtuu, niin aloitan myös Utracksin markkinoinnin Euroopan matkailunedistämiskeskuksiin, joten tiedossa on varmasti työntäyteinen vuosi!

nyc
Matkat

Matkusteltuakin tuli, mutta ei kovin kauheasti kuitenkaan -Parannettavaa ensi vuodelle siis! Tammikuuhun sattunut työluvan erääntyminen ja pakollinen maasta poistuminen sattuivat sopivasti synttäreideni aikaan ja olin juoninut Marimente-blogin Marin kanssa treffit New Yorkiin. Viisi päivää vierähti tammikuisessa suurkaupugissa parhaassa seurassa aivan loistavasti. Synttäripäivän iltana katselimme auringonlaskua Rockfeller Centerin katolta ja nautiskelimme intialaista ruokaa niin kauan, että hotellille hiljalleen kävely tuntui vuosisadan urheilusuoritukselta. Takaisin Kanadassa matkailu jatkui samassa seurassa, kun tutkimme sekä Ottawaa että Montrealia Marin kanssa.

Helmikuussa oli aika hyödyntää joululahjaksi saamani hotellilahjakortit Québec Cityssä pienellä talvilomalla nostalgisissa merkeissä Adamin kanssa. Seuraavaa isompaa matkaa tulikin sitten odotettua elokuuhun asti, jolloin suuntasimme telttailu-vaellusreissulle New Yorkin osavaltion Adirondacks alueelle. Lokakuussa kävin Suomessa hetken verran pyörähtämässä, mutta muutoin tämän vuoden reissailut ovat olleet ihan tässä lähialueilla Ottawassa ja vähän Québecin provinssin puolellakin. Matkailun vähyyteen tänä vuonna vaikutti lähinnä työpaikan vaihtuminen, eli lomapäivien kerryttäminen. Nyt on onneksi ensi vuodelle ihan täydet lomat tulossa, vaikka ei kolmella/neljällä viikolla kauheasti maailmaa valloiteta. Mutta vähän kuitenkin.

Blogijutut

Yksi iso asia tälle vuodelle oli tietenkin tämä blogi, jonka siirsin bloggerin puolelta tänne omaan osoitteeseen. Tämän muutoksen myötä tuli opittua paljon nettisivujen ylläpidosta sun muusta ja se onkin ollut oikein opettavaista. Olen erittäin tyytyväinen, että loin tämän uuden blogin ja tänne on niin kiva kirjoitella, kun kaikki näyttää omalta. Ja jos ei jostain tykkää, niin sekin voi muuttaa, vaikka en ole tainnut juuri mitään muuttaa tämän julkistamisen jälkeen. Tiedossa on ehkä pieniä muutoksia mm. kuvakokoon, mutta siihen ei kyllä omat tietotekniset taidot enää riitä, mutta onneksi lähipiirisssä on näitä osaajia, jotka voin lahjoa auttamaan. Suosituimmat postaukset tälle vuodelle, joka blogin osalta alkoi vasta syyskuussa, olivat:

1. Eeppisiä mokailuja -Niitä todellisia tarinoita maailmalta

2. Instagram Travel Thursday: Matkojeni eläimet

3. Matkailuaihenen sisustus 

Musta tämä oli jotenkin tosi yllättävä kolmikko suosituimmiksi postauksiksi, sillä jokaista näitä kirjoittaessa mielessä kävi, että no nämä on kyllä vähän tyhmiä juttuja, mutta menköön nyt. Matkojeni eläimet, ei se nyt kyllä varsinaisesti matkailuun liity, mutta laitetaan nyt sekin mukaan. Ja matkailuaiheinen sisustus! En ole sisutusbloggaaja alkuunkaan, mutta kun näin muutaman kivan postauksen niin kopsasin idean. Joskus sitä voi siis itsensäkin yllättää tämän blogin kautta 😉

spider
Muita juttuja

Tämä vuosi pyöri kyllä vahvasti työjuttujen ympärillä, eikä muita suuria mullistuksia juuri tapahtunut. Tammikuussa sain veljentytön ja syyskuussa menetin mummoni. Nyt ensivuodelle on tulossa uusi tulokas siskoni perheeseen, joten olen kohta jo nelinkertainen täti! Uutta vuotta odotan muutenkin innoissani, sillä tiedossa on jo nyt enemmän seikkailua kuin tänä vuonna. Tänä vuonna tuli pettymyksiä työhaastatteluiden suhteen, mutta onneksi työkuviot kuitenkin päätyivät olemaan oikein passelit, kuten jo yllä todettiin. Taisin tehdä myös henkilökohtaisen juoksuennätykseni viime kesänä ja olen jopa leikitellyt ajatuksella osallistua johonkin 10km:n juoksuun ensi vuoden puolella. Aika näyttää rohkenenko lähteä mukaan! Uuudelle vuodelle toivon paljon uusia ja positiivisia kokemuksia sekä itseni ylittämistä jollain tasolla, olipa se sitten urheilujuttuja tai muuten vain itseensä yllättymistä.

Teille kaikille toivotan oikein onnellista ja positiivista uutta vuotta!

Saattaisit tykätä myös näistä

9 comments

Soile December 29, 2013 - 11:02 am

Hyvää Uutta vuotta sullekin!

Reply
Annika December 29, 2013 - 8:55 pm

Kiitos Soile 🙂 Innolla odotan uusia kuulumisia sieltä aavikolta ensi vuonnakin!

Reply
Milla - Pingviinimatkat December 29, 2013 - 8:53 pm

Hieno vuosi takana sinulla! Näitä summauksia on aina kiva tehdä itsekin ja lueskella muiden blogeista. Perusvire kun on aina positiivinen ja toiveikas tulevaa vuotta silmällä pitäen 🙂 Marin kanssa treffattiinkin tuossa muutama viikko sitten Rantapallolla ja oli hauska kuulla teidän olevan ystäviä! Oikein onnellista, reissujen täyteistä ja mielenkiintoista uutta vuotta sinulle Annika!

Reply
Annika December 29, 2013 - 8:59 pm

Kiitos Milla, ja kaikkea hyvää teillekin ensi vuodelle! On se maailma kyllä pieni paikka, ainakin näin matkabloggaajien osalta 🙂 Marin kanssa olikin puhetta, että olitte tavanneet, aivan huippua!

Reply
Satu VW December 30, 2013 - 5:41 am

Työsi kuulostaa todella mielenkiintoiselta, mahtavaa että palaset ovat loksahtaneet kohdalleen noin hyvin! Ystävilläni Kanada jäi vain haaveeksi kuin heillä nuo työluvat eivät onnistuneet, heillä prosessi kesti jokusen vuoden ja seurasin sitä jännityksellä vierestä. Osaan vain kuvitella millainen prosessi se on sinulle ollut!!

Ei muuta kuin mahtavaa tulevaa vuotta, mielenkiinnolla käyn täällä kurkkimassa miltä se näyttää siellä suunnalla!! 🙂

Reply
Annika December 30, 2013 - 7:50 am

Kiitos Satu, loistavaa vuoden alkua sinne Norjaankin! Tämä työ kyllä muuttui ihan lottovoitoksi ja nyt kun ei tarvitse nyt tulevana vuonna stressata työluvista tai työnhausta, niin on tulossa toivottavasti huomattavasti stressittömämpi vuosi 🙂

Reply
Kea December 30, 2013 - 7:32 am

Noi oleskelulupa-asiat on itellekin tuttuja. Stressaavia itselle ja varsinkin parisuhteelle. Onneksi sulla on asiat lopulta järjestyneet parhain päin.

Innolla odotan sun ensi vuoden juttuja! Ja itse asiassa oon ruvennu haaveilemaan pienestä road tripistä Kanadan itärannikolle, mutta jos ei vielä tulevana vuonna, niin ehkä sitten seuraavana. 🙂

Reply
Annika December 30, 2013 - 7:43 am

Voi ja uskon että Yhdysvaltoihin on varmasti haastavampaa saada luvat kuin Kanadaan! Onneksi se stressi on nyt ohi, phew. Kanadan itärannikko kuulostaa oikein hyvältä, etenkin New Foundland on kuulemani mukaan uskomaton paikka!

Reply
Kea December 31, 2013 - 9:49 am

Salaa haaveilen matkasta Mainen läpi Halifaxiin ja Prince Edward Islandille… mutta katsotaan kenet saisin ensin reissuun mukaan. 🙂

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.