Elämää planeetan kylmimmässä pääkaupungissa

Tunteet ovat ehkä käyneet astetta kuumempina meneillään olevan #ReilutBlogit-kampanjan myötä, mutta luontoäiti on pitänyt huolen siitä, ettei homma kiehuisi liiaksi. Viime viikonloppuna Ottawa oli aikuisten oikeasti ja yhtään liioittelematta koko planeetan kylmin pääkaupunki. Tämä ehkä on saavutus, jota en olisi halunnut olla paikan päällä todistamassa!

Elohopea ei valunut mitenkään ennätysmäisen alas, ‘vain’ -25 asteeseen, mutta se yksistään riitti peittoamaan useimmiten kylmimmän pääkaupungin titteliä pitävän Mongolian Ulan Batorin. Kauas taakse jäivät myös Helsinki keväisellä -5 asteella ja Reykjavikissa oltiin melkein plussan puolella (tässä vaiheessa talvea plussa-asteet ovat vain kaukainen muisto…Mitä silloin laitetaan päälle, vain yhdet kalsarit?). Ulan Batorissa asteita oli vain yksi enemmän kuin Ottawassa, mutta ei lainkaan tuulta (ja lisäksi lämpötilan ennustettiin nousevan -2 asteeseen).

Ihan niin kuin pelkässä lämpötilassa (kylmätilassa?) ei olisi ollut tarpeeksi, Ottawassa tuiversi myös kamala tuuli. Eli oli -25 pakkasta ja tuuli 30-50km/tunnissa, mikä sai sään tuntumaan -38 asteiselta. Oli aivan helkkarin kylmää.

Tietysti aamulla en sen kummemmin katsonut säätiedotusta, tiesin kyllä että kylmää oli odotettavissa. Joten farkut jalkaan, takki päälle (ja siis tietenkin lakki, hanskat, huivi ja villasukat kuuluu vakiovarusteisiin 6 kk vuodesta) ja Nisun kanssa ulos. Ensin ajattelin, että no jopas on tosiaan vilpoisaa. Vein Nisun sen tykkäämälle suojaiselle polulle puiston viereen, mutta sellasen kymmenen minuutin kävelyn jälkeen alkoi olla jo sen verran kylmä, että käännyin takaisin. Ja sitten se iski, vastatuuli. Tässä postauksessa on nyt paljon superlatiiveja ja isoja lauseita, mutta jälleen kerran puhun täyttä totta yhtään liioittelematta; en ole koskaan ikinä eläissäni ollut niin kylmissäni, kuin tuolla polulla kotiin päin mennessä. En tuntenut tuulta niin kovasti sen mukana mennessä, mutta sitä vastaan taivaltaminen olikin toinen tarina.

Olisin juossut takaisin kotiin, mutta reisiini sattui niin paljon, että juoksemisen aiheuttama hölskyminen (cupcaket ja suklaa ne siellä heilui, ei mitään sen vakavampaa) sattui kahta kauheammin. En ollut edes jukoliste laittanut kalsareita alle! Jos vaatetuksella vuorattu vartaloni kärsi kylmästä, niin kyllä kasvojakin pakkanen nipisteli aika ikävästi. Nisu, tuo lunta rakastava karvavuorella varustettu pakkasenkestävä pallero, sekin luovutti ja nosteli tassujaan hyvä ettei yhtä aikaa kaikkia, joten nappasin sen syliin ja kävelin kotiin niin nopeasti kuin vain pystyin.

Kotiin päästyäni pohdin mielessäni, että ihanko oikeasti kestän vielä yhden talven tämän jälkeen niin kuin suunnitelma tällä hetkellä on. Ei ole kauaakaan, kun tarkoitus oli vaihtaa lumet viherkenttiin ja vaihtaa maisemaa loppuvuodesta, mutta hitsi vie kun työkuviot menee niin mielenkiintoiseksi, että eihän täältä malta lähteä! Kyllä pitää olla ongelmat.

Talvinen auringonnousu ja sateenkaari!

Ongelmia on kyllä ollut itäisessä Kanadassakin, siis nimenomaan talveen liittyen. Itäisen rannikon provinsseihin kun tupsahti 80 senttiä lunta yhden myrksyn (1-2 päivää) aikana. Täältä voi katsoa videon siitä, miltä näyttää tuollainen lumimäärä jo entisen lisäksi sekä miltä tuntuu avata ovi ja huomata, ettei talosta pääse pois… Tuohon verrattuna Ottawan ‘pikkupakkaset’ ei siis ole haitta eikä mikään, mutta musta kyllä tuntuu, että tuollainen lumimäärä olis suotavampaa kuin tämä lamauttava pakkanen. Loppukevennyksenä vinkkaan vielä mun luisteluvideosta Ottawan Winterludesta, tallensin siis videomateriaalia luistinten päällä – Saavutus sekin.

Mutta ei hätää sään suhteen, on täällä nyt jo lämmennyt -14 asteeseen ja maailman kylmimmän pääkaupungin titteli on jo kauas kadonnut. Elämä ja haaveilu lämpimämmästä asuinpaikasta jatkuu.