Miksi ilmastonmuutos on tietoisuutta, mutta koronavirus on toimintaa?

by Annika

Terveisiä koronakaranteenista! Nyt on aikaa kirjoitella blogiinkin, vaikka matkajuttuja ei tosin ole kerrottavana, kun COVID-19 pisti matkasuunnitelmat uusiksi. Oikeastaan heti vastuullisen viestinnän merkeissä pitää oikaista, että en ole oikeasti koronakaranteenissa, se vaan kuulostaa paremmalta kuin semi-vapaaehtoinen eristäytyminen. Eli tällä hetkellä tilanne on se, että töistä pyydettiin tekemään töitä kotoa ja Ottawan museot sun muut nähtävyydet, kirjastot, uimahallit jne on suljettu.

Ajattelin käyttää tämän tilaisuuden muutamien ajatusten purkamiseen, ja viime aikoina ajatukset on pyörineet sekä ilmastokriisin, että koronaviruksen parissa. Yllätys yllätys. Oliko mediassa puhetta jostain muustakin? Pitäiskö tähän väliin laittaa myös toimituksen huomautus, että allekirjoittanut on nauttinut mojito-drinkin tätä kirjoittaessa? Ehkä jopa kaksi, mutta kuka niitä nyt laskee. Mutta siis, nyt asiaan!

Ilmastonmuutos on saanut paljon huomiota ja sen tietoisuus on varmaan kaikkien aikojen huipussa, mutta konkreettisiin tekoihin ei ole alettu samassa suhteessa. Sosiaalisessa mediassa kyllä puhutaan ilmastonmuutoksesta, ihmiset allekirjoittavat erilaisia vetoomuksia, kannattavat Greta Thunbergia, marssivat ilmaston puolesta ja koko maailma aktivoitui avaamaan kukkaron nyörejä, kun koalat kärsivät Australian metsäpaloissa.

Kaikki nämä ovat hienoja ja ehdottomasti positiivisia asioita.

Arktiset kylät, kuten Qikitarjuaq ovat erityisen herkkiä sekä ilmastonmuutokselle, että koronavirukselle. Kanada kielsi kaikkia laivoja menemästä Kanadan pohjoisosiin koko kesänä.

Mutta. Noista yllä olevista esimerkeistä ainoastaan viimeisellä, yksittäisellä rahan lahjoittamisella, oli suoraa vaikutusta johonkin. Muut mainitut asiat on hyviä juttuja, mutta toisaalta niitä voi tehdä samalla kun kokkailee liharuokia joka päivä ja varailee lentomatkoja. En halua sanoa, etteikö ilmastokriisistä puhuminen ja muutoin tukensa osoittaminen olisi hyvä juttu, mutta tarpeeksi se ei ole. Tarvitaan oikeita tekoja ilmaston eteen, ei vain tukea. Tietoisuutta kyllä on, mutta missä ovat teot?

Jos nyt verrataan ihmisen reaktioita ja käyttäytymistä ilmastokriisin ja koronaviruksen välillä, niin eihän mitään olisi koronaviruksen suhteen saavutettu sillä, että allekirjoitetaan vetoomuksia, kirjoitetaan politiikoille tai saarnataan koronaviruksesta sosiaalisessa mediassa. Aikalailla koko maailma, tai ainakin sadat miljoonat ihmiset taistelevat yhdessä jaetun uhan edessä ja useiden maiden hallitukset ovat ryhtyneet todella radikaaleihin ja ennennäkemättömiin toimiin kädenkäänteessä.

Tietysti koronaviruksen uhka on välitön, sen oireet tiedetään tasan tarkasti. Koronavirus on tiivistetty karkeasti muotoon “vältä joukkoja, älä matkusta, ja pese käsiä, niin et saa koronavirusta, joka aiheuttaa nuhaa, yskimistä ja hengitysvaikeuksia”. Ilmastonmuutoksessa on paljon ennusteita, arvioita, olettamuksia ja lauseita jotka sisältää sanoja “voi olla että tulee enemmän / vähemmän jotain”, “saattaa olla”, “on mahdollista että tapahtuu näin”.

Tämän ohella kaikkea kyseenalaistetaan ja lisätään hämmennystä sillä, että on iso joukko (äänekkäitä) ihmisiä jotka ei usko ilmastonmuutokseen ja he tarjoavat toisenlaista tarinaa; onhan näitä erikoisia sääilmiöitä nyt ennenkin ollut. Onhan näitä tulvia ennenkin nähty. No ei se 2 asteen lämpeneminen tunnu missään. No ei minun tai koko Suomenkaan teoilla ole mitään merkitystä, koska Kiina tekee sitä ja tätä.

Ja sitten on tietenkin se, että ilmastoteot mielletään muotoon “en saa kesällä grillata makkaraa, enkä talvella lentää Etelän lämpöön tai enää minnekään. Ja prkl autonkin vievät pihasta ja bussilla pitäisi kulkea.” En saa, pitää lopettaa, pakko luopua, ei voi enää.

DSC_2205

Jotenkin ilmastonmuutoksen taistelemisesta on tehty juuri sitä, taistelua. On vain asioita jotka pitää lopettaa, joista pitää luopua. Ei ihmekään, että vaikka ympäristötietoisuus on lisääntynyt niin teot melkein loistavat poissaolollaan. On vaan helpompi laittaa laput silmille, olla kuin ei ilmastonmuutoksesta olisi kuullutkaan ja toivoa, että joku muu lopettaa makkaran grillauksen, jotta minä voin jatkaa.

Hallitukset valitaan vaaleilla, joten sen suhteen meillä on vastuu äänestää hyviä edustajia itsellemme. Voimme myös kommunikoida edustajille mitä haluamme. Mutta yksi tapa, ja varsin tehokas sellainen, on tehdä muutoksia omassa arjessa. Tiedän, tiedän, muutos on pelottavaa ja haastavaa ja epämukavaa. Tiedän, että kaikille kasvisruokaan siirtyminen ei ole yhtä selvä juttu, kuin se itselleni oli yli vuosikymmen sitten. Kaikkea ei kuitenkaan tarvi heti kerrasta lopettaa, tai edes lopettaa kokonaan.

Minä kehottaisin, sinua olemaan avoin ja kokeilemaan joku päivän kasvisruokaa, vaikka ravintolassa, jos et luota omiin kokkaustaitoisi ilman jauhelihaa. Käytä lihan sijasta enemmän kotimaista kalaa. Kokeile olisko mielenkiintoinen kokemus mennä vaikka laivalla ja junalla Pariisin lomalle, vaikka edes toiseen suuntaan. Puhu ilmastonmuutoksesta perheesi, lastesi, kavereidesi kanssa. Ei tehdä tästä sellaista asiaa, että sana “ilmastonmuutos” saa aikaan saman reaktion kuin “oisko sulla hetki aikaa puhua Jeesuksesta?”.

Ja ennen kaikkea, usko tieteilijöitä ja tutkijoita. Jos kohtaat eriäviä väitteitä, ajattele kriittisesti kummalla puolella on takana tutkimusta, näyttöä, tiedettä, todisteita. Millaisesta lähteestä väitteet tulevat? Mikä on lähteen mahdollinen taka-ajatus, mitä he haluavat saada sinut uskomaan ja miksi? Vähätteleekö toinen osapuoli toista ilman mitään näyttöä? Miksi? Onko väite fakta vai mielipide? Ilmastonmuutoksesta lukiessa etenkin saa olla medianlukutaitolinssit silmillä ja hyvillä vahvuuksilla.

Tällaisia ajatuksia näin lauantai-iltana, koronavirus-uutisten keskeltä. Millaisia ajatuksia ja tekoja ilmanstonmuutos herättää sinussa?

Saattaisit tykätä myös näistä

5 comments

timokytta March 15, 2020 - 7:03 am

Hyvät pointsit, itsekin huomannut tuon että tähän reagoidaan toiminnalla, kun taas tuo ilmastonmuutos on tässä nyt parin vuoden aikana viimeinkin noussut suuren yleisönkin tietoisuuteen, mutta tuntuu ettei mitään oikeaa isoa vielä tehdä. Onneksi Suomessa on nyt käynnissä se pienoisydinvoimaloiden kehittäminen kaukolämmön tuotantoon, sellainen saadaan valmiiksi paljon kevyemmällä rakentamisella ja takuuturvalliseksi. Esim Olkiluoto laittaa mereen hukkalämpöä sen verran, että sillä kaukolämmittäisi viisi Helsinkiä. Näitten myötä saadaan vähitellen hiilivoimalat pois, mikä on yksi niistä isoimmistä päästöistä mitä Suomi tekee.

Aaaa, taas tein syrjähypyn lempiaiheeseeni. ^_^ No, mutta toivotaan, että korona ei mee niin pahaksi kuin se voisi mennä ja ihmiskunta vihdoin oppii paremmille tavoille.

Reply
Annika March 15, 2020 - 11:07 am

Kiitos Timo kommentista! Nämä pieonoisydinvoimalat olikin mulle uusi juttu, pitääpä perehtyä oikein ajan kanssa tähän. Hiilivoimaloista jos päästäisin pois niin se olisi hyvä!

Reply
timokytta March 15, 2020 - 1:00 pm

Toki niistä on vastakkaisiakin mielipiteitä, mutta kehitys jo pyörii: https://yle.fi/uutiset/3-11026726 ja tietysti toivon, että tuosta tulisi näille pohjoisille paikoille tehokas CO2 vähentäjä.

Ja totta kai tuo sun mainitsema ruokapuoli on toinen iso päästöjen tekijä. Itse oon nyt ehkä pari vuotta ottanut töissä oletuksena sen kasvisvaihtoehdon ja vain jos siinä on kookosta/homejuustoa niin meen tavalliseen ruokaan. Näissä ravintoloissa saa helposti tuon hoidettua ja ovat vielä halvempia annoksia kuin se jokin makkara tai lihapullat! ^_^

Reply
Taru April 1, 2020 - 3:28 am

Ilmastonmuutoksessa on juuri se ongelma, että henkeä uhkaava vaikutus ei ole välitön, ja ylipäänsä nyt näkyviä vaikutuksia on helpompi vähätellä kuin koronan vaikutuksia. Ihmisiä kuolee nyt, ja paljon. Talous sakkaa nyt eikä 50 vuoden päästä. Näitä ei pysty millään teorioilla kääntämään toiseksi, toisin kuin vaikka tulvia, metsäpaloja tai järkyttävän huonon talven.

Ihminen ei lopeta tupakointia siksi että joskus saattaa kuolla keuhkosyöpään, ja huumeita kokeillaan vaikka joskus saattaa kuolla yliannostukseen, vaikka näissä sen toiminnan on laajasti tiedetty ja hyväksytty olevan haitallista. Vasta kun se henki on uhattuna, mietitään että oliskohan tähän joku lääke. Ihmisen mentaliteetti ikävä kyllä on usein sellainen, että omista tavoista/mukavuuksista ei luovuta ennen kuin on ihan pakko – tai myöhäistä.

Itseä ilmastonmuutos ahdistaa todella paljon ja se on ollut yllättävän motivoivaa omien tekojen osalta… Vegaania musta ei ihan heti tule, mutta lihan syönnin minimointi on ollut helpompaa kuin luulin. Maitotuotteet on vaikeempia mutta vähentyneet kyllä. Kotona on ilmalämpöpumppu (aurinkopaneelit ei tällä hetkellä onnistu), autossa Neste MY, ja kävely ja linja-auton käyttö on lisääntyneet. Lentämistä en väitä lopettaneeni täysin loppuelämäkseni, mutta mitään lentämistä sisältävää lomaa en ole nyt suunnittelemassa. Tuo on tosin mulle helppoa kun pelkään lentämistä (kykenen siihen kyllä, mutta todella epämukava kokemus).

Reply
Annika April 2, 2020 - 8:14 pm

Kiitos Taru kommenintista ja mietteistä! Näinhän se usein on niinkuin sanoit, jos ei henki ole vaarassa just nyt niin ehtiipä sitä myöhemminkin… Ja hei tosi kiva kun jaoit millaisia muutoksia sä olet tehnyt! Nämä voi toimia inspiraationa muillekin. Ja tosiaan eihän se sitä vaadi, että kaikki alkaa vegaaniksi ilmaston takia, vaan just se liha-ja maitotuotteiden vähentäminen on avainjuttu. Ja sama just autoilussa ja lentämisessä; saa tehdä, mutta vähemmän.

Reply

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.