Tiedättekö mikä tekee vuoristossa vaeltamisesta kaikkein hienointa? Se, että edessä on vain yksi polku, joka vie seuraavaan majapaikkaan ja ainoa tapa saavuttaa se määränpää on askel askeleelta. Ei ole vaihtoehtoja, joista miettiä mikä on tehokkain, kanssamatkaajille sopivin ja itselle mielekkäin. On vain mentävä eteenpäin, kun ei muutakaan voi.
Tuo kuvaus voi kuulostaa jonkun korvaan vähemmän ideaalilta, mutta minusta se kuvaa lähes täydellisen mielenrauhan tilaa. Päivän tehtävä ei ole näpytellä kiireessä kymmeniä sähköposteja, ottaa muistiinpanoja kokouksessa, hoitaa juoksevia asioita kaupungilla, maksaa laskuja ja päivittää sosiaalisen median kanavia. Vuorilla päivän ainoa tavoite on vain kävellä.
Jonkun mielestä aktiivinen loma ei tulisi mieleenkään, jos tarkoituksena on rentoutua. En kuitenkaan äkkiseltään keksi yhtään simppelimpää tapaa viettää viikkoa tai kahta kuin sivilisaation ulottumattomissa, lumihuippuisten vuorien kohotessa korkeuksiin joka puolella minne katseensa kääntää. Päivän patikoimisen jälkeen keho sen verran väsynyt, että uni tulee saman tien ja aamulla voi taas herätä tietäen, että päivälle on vain yksi tavoite; laittaa jalkaa toisen eteen.
Voi kunpa olisi useammin päiviä, joille olisi vain yksi tavoite.
17 comments
Voi niin totta! Ja vielä jos ei tarvitse koko aikaa puhua jonkun kanssa, vaan saa olla omissa ajatuksissaan lähes meditatiivisessa tilassa, niin rentoutuminen on minun kohdallani taattu. Askel askeleelta eteenpäin 🙂
Nimenomaan, hetken tai toisenkin kestävä hiljaisuus on poikaa. Ja vuorilla se vasta hiljaista onkin!!
Niin totta! Siksi oon viettäny niin monta lomaa Alaskassa jossa vuorilta ei voi välttyä ja jossa sielu lepää. Kesällä siellä patikoidaan vehreässä luonnossa, talvella kimmeltävässä lumessa. Best of both worlds! 🙂
Alaska on kyllä varmasti niin kaunis, että! Ja vuoret on nimenomaan siitä huippuja (pun intended 😉 ), että ne on kauniita kesällä ja talvella!
Ah, niin totta! 🙂
No kyllä 🙂
Kyllä se näin on! Pitkän patikan jälkeen mieli on takuulla rentoutunut.
Huomasin viime sunnuntaina, että lyhyenkin patikan jälkeen on mieli heti virkeämpi! Kävin ihan vain puolentoista tunnin metsälenkin uusissa maisemissa (vaikkakin tässä ihan lähellä) ja se oli kyllä aivan mahtava breikki. Pitää ottaa pian uusiksi.
Juu kyllä tältä näyttää täydellisyys ja tuntuu rentous. Vaikka se saiskin jalat maitohapoille ja pään tyhjäksi, niin se olis just sitä! Onneksi pian kutsuu Norja.
Tiiätkö mä luulen, että patikoimisen just paras puoli on se, että saa liikuntaa ja kehokin väsyy ja vahvistuu samaan aikaan 🙂 Voi Norja on varmasti ihana!
Aamen! Tosin niitä reittivaihtoehtoja silti tuntuu olevan vuorilla, ja välillä saa ihmetellä, kun on eksynyt reitiltä… 🙂
No se on kyllä totta sekin, myös allekirjoittanut on mennyt ihan metsään vuorilla suunnan kanssa 😀 Mutta noin niin kuin yleistäen, on siellä ainakin aika pitkiä pätkiä, jolloin on vain yksi polku 😀
Kuulostaa juurikin täydelliseltä lomalta. 🙂
No eikö vain 🙂
kyllä samaa mieltä ja kyllä se luonnon upeus vetää niin sanottomaksi että!!
No teillä päin etenkin, epistä kun kaikki vuoret siellä teidän naapurissa! Ainakin meiltä katsottuna 😉
[…] The mountains are calling and I must go […]